Juhannuksen menoliikenteessä tapahtui neljän auton peräänajo perjantaina iltapäivällä Ylöjärvellä.
Ylöjärven keskustan risteyksessä kantatiellä 65 eli Vaasantiellä tapahtuneesta onnettomuudesta oli haittaa liikenteelle noin kello kolmeen asti, Fintrafficin tieliikennekeskus tiedottaa.
Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen liikenneonnettomuudesta hieman ennen kello yhtä. Päivystävä palomestari Aku Pietilä kertoo, että neljän auton kolarissa oli osallisina kahdeksan henkilöä.
– Heillä ei ole vakavia vammoja. Ensihoito tarkastaa heidät paikan päällä.
Peräänajon takia kaksi ajokaistaa oli suljettu liikenteeltä ja liikenne ruuhkautui Tampereelle päin.
Tämä oli päivittyvä uutinen.