Vantaan Tikkurilan turmatalon parvekkeet on asetettu käyttökieltoon. Lauantain aikana talon parvekkeiden oviin on kiinnitetty niiden käytön kieltävä lappu.
Juhannusaattona noin 30-vuotias mies kuoli pudottuaan viidennestä kerroksesta parvekkeelta. Poliisin mukaan mies oli pudonnut parvekekaiteen lasituksen läpi maahan.
Tiedotteessa isännöitsijä ja taloyhtiö kertovat taloyhtiössä tapahtuneesta vakavasta tapaturmasta, jonka vuoksi kaikki taloyhtiön parvekkeen asetetaan toistaiseksi käyttökieltoon.
Tiedotteen mukaan asiaa tutkitaan, ja ensi viikon aikana parvekkeelle pääsy estetään.
Estäminen voidaan tehdä esimerkiksi poistamalla ovista kahva. Talon asukas kertoo paikan päällä käyneelle Ylen toimittajalle, että hänen asunnossaan parvekkeen oven kahva oli poistettu kevään tehdyn parveketarkastuksen jälkeen.
Toinen, talon A-rapun asukas kertoo, että asuntoihin oli lauantaina menty tarvittaessa yleisavaimella sisään. Tieto kiellosta oli tullut ennen käyntiä asukkaiden sähköposteihin.
Parvekkeet oli vasta tarkastettu
Kiinteistön omistavan Lähi-Tapiolan kiinteistöjohtaja Reetta Räsäsen mukaan keväällä taloyhtiön parvekkeisiin tehtiin 10-vuotistarkastuksia.
Siinä havaittujen puutteiden takia neljä parveketta asetettiin käyttökieltoon. Onnettomuushuoneiston parveke ei kuitenkaan ollut käyttökiellossa. Kaiteen kiinnityksessä eikä kaidelasissa ei Räsäsen mukaan havaittu puutteita kesäkuussa tehdyssä jatkotarkastuksessa.
Tikkurilassa parveketurma myös 2023
Maaliskuussa 2023 niin ikään Tikkurilassa nainen putosi parvekkeen lasikaiteen läpi ja kuoli. Onnettomuus tapahtui eri talossa.
Onnettomuuden takia toista tuhatta parveketta määrättiin käyttökieltoon.
Tukesin selvityksissä ilmeni, että kohteeseen suunniteltu lasityyppi kahdelta sivulta kaiderunkoon tuettuna ei täyttänyt pistekuormavaatimusta.
Myöhemmin tutkinnassa todettiin, että asunnon parvekerakenteet olivat kuitenkin laajasti hyväksyttyjä eri rakennuskohteissa ennen onnettomuutta.