Auroraliigan pistelinko Emma Nuutinen teki PWHL-sopimuksen Seattlen kanssa

Emma Nuutinen voitti viime kaudella Auroraliigan pistepörssin ja juhli Suomen mestaruutta.

jääkiekkoilija Emma Nuutinen.
Emma Nuutinen pelaa ensi kaudella ammatikseen Seattlessa PWHL-liigaa. Kuva: All Over Press

Emma Nuutinen on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen jääkiekon PWHL-seura Seattle Torrentin kanssa.

29-vuotias Nuutinen on pelannut viimeiset kolme kautta Kiekko-Espoossa ja voittanut kaksi Suomen mestaruutta. Pisteitä Auroraliigassa on syntynyt huimalla tahdilla. Viime kausi oli kauttaaltaan pisteiden valossa paras, kun Nuutinen teki runkosarjassa 63 pistettä 28 ottelussa ja pudotuspeleissä 25 pistettä 13 pelissä. Nuutinen voitti viime kaudella Auroraliigan pistepörssin.

Nuutinen on pelannut Yhdysvalloissa ennenkin. Hän kiekkoili kaudella 2022–2023 Buffalo Beautsin joukkueessa. Vuodet 2017–2020 Nuutinen pelasi yliopistosarjaa Mercyhurstin yliopistojoukkueessa.

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Nuutinen ehti ennen Yhdysvaltain yliopistoon siirtymistään pelata SM-sarjaa viisi vuotta Espoon Bluesissa.

Nuutinen on ollut myös pitkään mukana Suomen maajoukkueessa. Hän on saavuttanut olympiapronssin lisäksi MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia.

Seattle jäi viime kaudella PWHL:ssä viimeiseksi eli kahdeksannelle sijalle. Tulevalle kaudelle PWHL laajenee 12 joukkueen sarjaksi.