Pieksämäellä on havaittu sinilevää neljässä paikassa.
Lupa- ja valvontaviraston sinileväseurannan koordinaattori Vilma Erosen mukaan Seunalassa Vangasjärvellä on runsaasti sinilevää. Myös Pieksänjärvellä, Pyhittyssä ja Heiniössä on hieman esiintymiä.
Etelä-Savossa havaintoja on tehty myös Puulalla Kangasniemellä. Erosen mukaan Mikkelissä tai Savonlinnassa sinilevää ei ole toistaiseksi havaittu, mutta se ei tarkoita, ettei sitä voisi olla.
– Tilanne elää. Aina ennen uimaan menemistä kannattaa katsoa, miltä vesi näyttää. Yleisillä uimarannoilla usein tiedotetaan tilanteesta, Eronen sanoo.
Sisävesissä sinilevää normaalia enemmän
Lupa- ja valvontaviraston mukaan sinilevää esiintyy sisävesissä ajankohtaan nähden normaalia runsaammin. Erittäin runsaita sinileväesiintymiä ei kuitenkaan ole todettu.
Runsaita havaintoja on tehty yhteensä kuudella havaintopaikalla Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa. Sinileväkukintojen todennäköisyys kasvaa, kun vesi lämpenee.
Sinilevän voi tunnistaa yksinkertaisilla testeillä. Tikulla kokeiltaessa sinilevämassa hajoaa pieniksi hiukkasiksi veteen. Vesiastiassa sinilevät nousevat yleensä pintaan noin tunnin kuluessa.