Nashvilleä läpi NHL-uransa edustaneen Pekka Rinteen bingokortti alkaa olla täynnä.
Tilastot NHL-uralta ovat viime vuosikymmenien osalta kärkiosastoa, pelipaita on nostettu Nashvillen kotisaluunan kattoon, saman areenan pihassa seisoo suomalaisen uraa kunnioittava patsas ja nyt tuli valinta myös NHL:n kunniagalleriaan, mihin ei todellakaan ketään kutsuta kevyin perustein.
Ihan kohtalaista maalivahdilta, joka varattiin kesällä 2004 NHL:ään kolme vuotta yli-ikäisenä kahdeksannella kierroksella sijalta 258. Edeltä varattiin muun muassa japanilaismaalivahti Yutaka Fukufuji.
Samaan aikaan, kun kaikki perusteet kunniagalleriakutsulle olivat olemassa, suuri kunnianosoitus pääsi myös yllättämään.
Rinne kiilasi sisään näyttävältä takamatkalta, vähän kuin NHL-urallaan laajemmassa katsannossa muutenkin. Kunnianosoituksen merkittävyyttä vain lisää se, ettei Rinne ole Stanley Cupin voittaja.
Taakse jäi kertarysäyksellä iso kasa laji-ikonitason Cup-voittajia Tim Thomasin, Marc-Andre Fleuryn, Chris Osgoodin ja Mike Richterin tapaan.
Ilman mestaruussormusta on kunniagalleriaan kutsuttu viime vuosina harvat ja valitut. Viime vuosikymmenillä ilman mestaruutta kunnian ovat maalivahdeista saaneet vain Henrik Lundqvist ja Roberto Luongo – sekä nyt Rinne ja Montrealia läpi uransa edustanut Carey Price.
Merkittävin pelaaja Nashvillen historiassa
Rinteen tapauksessa kyse on kuitenkin paljon muustakin kuin armottomasta työmoraalista, kovasta kilpailullisesta luonteesta, hyvistä tilastoista tai kertaalleen voitetusta vuoden maalivahdin palkinnosta. Ei Rinne näiden vuoksi pelkästään kutsua saanut.
Pekka Rinne on tietyllä tavalla uniikki tarina laajassa maalivahtien katraassa NHL:n ympärillä. Kyse on inhimillisestä ihmisyydestä kovan ja egoistisen tähtikultin keskellä. Rinne on varmasti persoonana arvostetuin ja rakastetuin suomalainen edelleen taalaliigan kulisseissa niin lajiväen kuin median keskuudessa.
Tältä osin Rinteen tarina vertautuu vain aiemmin mainittuun, äärimmäisen pidettyyn Fleuryyn, jonka kutsu galleriaan on vain ajan kysymys.
Rinne ei saanut patsasta Nashvillen kotiareenan pihaan vain, koska oli poikkeuksellisen hyvä maalivahti. Patsas pystytettiin, koska Rinne antoi yhteisölle kantrikaupungissa niin paljon enemmän kuin vain torjuntansa jäällä.
Välitön, helposti lähestyttävä ja miellyttävä persoona hurmasi kaupungissa ensimmäisestä päivästä alkaen, eikä ainoastaan areenalla.
Rinne teki merkittävää hyväntekeväisyystyötä antaen vuosien saatossa valtavasti takaisin yhteisölle. Rinteestä tuli nopealla tahdilla vielä tuolloin nuoren seuran kasvot. Rinne on edelleen merkittävin yksittäinen pelaaja Predatorsin lyhyessä seurahistoriassa.
Inhimillisyys Rinteen persoonassa heikoilla hetkillä oli viimeinen sinetti kokonaisuuteen. Rinne oli Nashvillessa supersankari, mutta heikoilla hetkillä tämäkin vuoti verta, eikä epäröinyt näyttää sitä.
Eikä Rinne koskaan juossut karkuun, kun lannoite oli osunut tuulettimeen. Rinne voitti tyylillä ja hävisi tyylillä – tämä teki yhteisöön yli seurarajojen lähtemättömän vaikutuksen.
Nopea kutsu
Kaiken edellä mainitun pohjalle rakentui laajalti arvostettu kunniagalleria kutsu.
683 ottelua ja 369 voittoa 91,7:n torjuntaprosentilla ja 2,43 päästetyn maalin keskiarvolla ovat kovaa kertomaa siitä, miten kovaksi maalivahdiksi Pekka Rinne itsensä vuosien saatossa työsti.
Nollapelejä (60) Rinteellä on 14:nneksi eniten NHL:n historiassa. Mutta juuri tähän tarinaan kuuluu niin paljon muutakin.
Rinne kiilasi ohituskaistalta Toronton galleriaan urheilullisen loiston lisäksi ihmisyyden voimalla, ja se saavutuksesta niin erityisen tekeekin.
Rinne kohteli kaikkia mahdollisia sidosryhmiä lajin ja liigan ympärillä niin poikkeuksellisella tavalla, ettei ole lopulta mikään ihme, että suomalaisen nimi revittiin Hockey Hall of Fame -keskustelussa esiin melko nopeasti viisi vuotta sitten päättyneen uran jälkeen.
Monet NHL:ssä Rinnettä merkittävästi enemmän voittaneet ovat joutuneet odottelemaan kutsua paljon pidempään.
Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita.
