Mannerheimin patsas kohtasi jälleen ilkivaltaa Tampereella – taidemuseo otti muistolaatan talteen

Tällä kertaa patsaan muistolaatta yritettiin varastaa. Patsas on aiemmin toistuvasti sotkettu maalilla.

Puiden ympäröimällä kivijalustalla seisoo Manneirheimia esittävä patsas, jalustan edessä on seppele ja sinivalkoinen nauha.
Mannerheimin patsaan muistolaatta on toistaiseksi poistettu veistosjalustasta. Kuva: Mirja Kurri / Tampereen taidemuseo

Tampereen Leinolassa sijaitseva Mannerheimin patsas on joutunut ilkivallan kohteeksi, tiedottaa Tampereen taidemuseo.

Veistoksen jalustaan kiinnitetty muistolaatta on yritetty irrottaa.

Muistolaatta on nyt taidemuseon hallussa, ja se kiinnitetään teokseen takaisin myöhemmin.

Veistos on kohdannut toistuvasti ilkivaltaa vuosikymmenten varrella.

Viimeksi huhtikuun lopussa Iltalehti uutisoi, että patsas oli töhritty maalilla ja poliittisilla teksteillä.

Vastaavia maalilla sotkemisia on tapahtunut ainakin vuonna 2013 sekä kahdesti 2000-luvun alkupuolella.

Evert Porilan veistämä Mannerheimin patsas pystytettiin vuonna 1956 Leinolaan kalliolle, josta Carl G. E. Mannerheimin tiedetään seuranneen Tampereen taisteluita vuonna 1918.

Vuonna 1939 valmistuneen patsaan pystyttäminen viivästyi aikoinaan monesta syystä. Aluksi syynä oli sotavuodet, sitten Mannerheim itse pyysi, ettei patsasta pystytetä ennen hänen kuolemaansa.

Mannerheimin kuoltua Tampereen kaupunginvaltuusto päätti, että Suomen sisällissodan aikaisessa sotilaspuvussa esitettyä Mannerheimin patsasta ei pystytetä Tampereen keskustaan. Siten se sai paikkansa Leinolasta Mannerheiminkalliolta.

Ladataan lomaketta...