Fortum sulkee ja purkaa hiilivoimalansa Meri-Porissa

Tuotanto loppuu pysyvästi ensi vuoden maaliskuun alussa.

Porin Tahkoluodossa Meri-Porissa sijaitseva Fortumin hiilivoimala.
Meri-Porin hiilivoimala ei ole tuottanut sähköä aikoihin. Kuva: Antti Laakso / Yle

Fortumin hiilivoimala Meri-Porin Tahkoluodossa lopettaa toimintansa ensi keväänä.

Yhtiö kertoo, että se aikoo sulkea laitoksen maaliskuun alussa vuonna 2027, jonka jälkeen vuonna 1994 käyttöönotettu voimala puretaan.

Meri-Porin 565 megawatin hiilivoimalaitos on ollut Huoltovarmuuskeskuksen käytössä yli kahden vuoden ajan. Tuona aikana hiilivoimala ei ole tuottanut sähköä koekäyttöjä lukuun ottamatta.

Kartta Suomen länsirannikosta.
Meri-Porin hiilivoimala sijaitsee Tahkoluodossa, noin 30 kilometrin päässä Porin keskustasta. Kuva: Mika Aaltonen / Yle

Sopimus Huoltovarmuuskeskuksen kanssa päättyy tämän vuoden lopussa ja hiilivoimala Tahkoluodossa palaa sähkömarkkinoille vielä kahdeksi kuukaudeksi ensi vuoden alussa ennen lopullista sulkemista.

Sulkemispäätöksen taustalla on muun muassa se, että Fortum on päättänyt luopua hiileen perustuvasta energiantuotannosta vuoden 2027 loppuun mennessä.

Tilaan puhtaan energian hankkeille

Porin kaupunki ja Fortum maalailevat nyt tulevaisuudenkuvaa Tahkoluodosta puhtaan energian ja modernin teollisuuden merkittävänä keskittymänä Suomessa.

– Tahkoluodossa on valmista energiainfraa, syväsatama ja edellytyksiä laajamittaisille hankkeille, toteaa Fortumin suurasiakkaista vastaava johtaja Urs Pennanen yhtiön tiedotteessa.

Tahkoluodossa on hiljattain hyväksytty osayleiskaava, joka mahdollistaa uudet investoinnit alueelle.

Hymyilevä, silmälasipäinen mies.
Johtaja Urs Pennanen Fortumilta pitää Porin Tahkoluotoa hyvänä paikkana puhtaan energian investoinneille. Kuva: Karri Laihonen / Yle

Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna toteaa, että alueen kehittäminen on Porille ennen kaikkea elinvoimakysymys.

– Tahkoluodossa on poikkeuksellisen hyvät olosuhteet teollisuudelle Suomen syvimmän sataman läheisyydessä. Tavoittelemme alueelle investointeja ja työpaikkoja, jotka vahvistavat Porin seudun kasvua pitkään, Inna sanoo.