Puolen sekunnin ajaksi everstiluutnantti Lasse Louhela ehti päästää tunteet valloilleen.
– Nousukiitoon lähtiessä ehdin ajatella, että onhan tämä nyt siistiä, hän muistelee.
Enempään ei ollut varaa, sillä Louhela oli lähdössä ensimmäistä kertaa lentämään maailman kehittyneimmällä F-35-hävittäjällä.
Keskittymisen oli oltava täysin itse tehtävässä.
– Vaikka simulaattoreiden kautta hävittäjä oli tullut jo jossain määrin tutuksi, se on aivan eri asia hypätä oikeaan koneeseen, etenkin kun ensimmäisellä lennolla olin yksin koneessa, Louhela kuvailee.
Sotilaslentäjä Louhela teki ensimmäisen F-35-lentonsa toukokuussa Arkansasin Fort Smithissä Yhdysvalloissa.
Lapin lennostossa työskentelevä Louhela on yksi ensimmäisistä uunituoreiden hävittäjien suomalaispiloteista.
Miltä hävittäjäkoneen lentäminen tuntuu?
Louhelalla on nyt jo melkein parikymmenvuotinen ura takanaan.
Perinteisesti hävittäjäpilotit eläköityvät suhteellisen nuorina, mutta Louhela ei kertomansa mukaan ole lopettamassa kovinkaan pian.
Työ on fyysisesti rankkaa ja kuluttavaa. Lentäjän täytyy keskittyä moneen asiaan yhtäaikaisesti: hänen täytyy tehdä nopeita päätöksiä vajailla tiedoilla ja kyetä hallitsemaan kehoaan esimerkiksi G-voimia vastaan.
G-voimat ovat lentäjän keholle, etenkin selkärangalle, erittäin kuluttavia.
F-35-hävittäjä voi saavuttaa jopa yhdeksän G:n voiman. Se tarkoittaa, että pilotin keho tuntuu painavan yhdeksän kertaa tavallista enemmän. Moni ammattilentäjä kärsii jatkuvista kivuista kehoa koettelevan työn vuoksi.
G-voimien vastustaminen käy Louhelan mukaan urheilusuorituksesta:
Mitä pidempään G-voimien kuormitus kestää, sitä uuvuttavammaksi se käy.
– Mutta siihenkin tottuu ajan kanssa, Louhela toteaa.
Jokaisen lennon jälkeen pilotti on hiestä märkä, mutta suurin väsymys on aivoissa. Pilotin kokema informaatiotulva on niin suurta, että tämä käy vielä kovilla kierroksilla lennon jälkeen.
– Takki on todellakin tyhjä sen jälkeen. Varsinkin kun käymme vielä tarkkaa jälkipuintia siitä, miten tehtävä sujui, mitä opimme ja mitä osaamme ensi kerralla tehdä paremmin, hän kertoo.
Louhelan kotialbumin kuvat näyttävät, millaista elämä on ollut Yhdysvalloissa koulutuksen aikana:
Takana 15 lentoa ja edessä paljon lisää
Louhelalla on nyt takanaan noin 15 lentoa uutuushävittäjällä. Yhdysvalloissa järjestetty intensiivinen pilottikoulutus on antanut hyvän pohjan jatkoon. Täyden tuttavuuden tekeminen koneen kanssa tulee kuitenkin viemään aikaa, Louhelan mukaan ainakin vuoden verran.
– Tässä ollaan vielä hyvin alkutaipaleella niin henkilökohtaisesti kuin ilmavoimien suorituskyvyn rakentamisen tasolla. Vielä ei voi alkaa henkseleitä paukuttelemaan.
Ylikiimingissä kasvanut Louhela miettii, miten pikku-Lasse reagoisi, jos hän saisi kuulla, että tulee jonain päivänä lentämään maailman huippuhävittäjillä.
– Hän toteaisi varmaan, että aika hyvä vitsi. Onhan tässä aika kauas tultu Juopulin kylältä, Louhela sanoo ja naurahtaa.