Keski-Suomen hyvinvointialue sulki Jämsän ympärivuorokautisen päivystyksen elokuussa 2025. Jämsäläisten lähin päivystyspalvelu on lähes vuoden ajan ollut noin 60 kilometrin päässä Jyväskylässä.
Jämsäläisten osuus sairaala Novan yhteispäivystyksen potilaista onkin selkeästi kasvanut.
Akuutin lääketieteen ja yleislääketieteen palvelupäällikkö Tuomo Kyrönlahti kertoo, että aikaisemmin Novan yhteispäivystykseen tuli Jämsästä vain joitakin yksittäisiä potilaita vuorokaudessa.
– Arvioisin, että potilaiden määrä on ainakin tuplaantunut Jämsän päivystyksen sulkemisen jälkeen, Kyrönlahti sanoo.
Erityisesti Jämsän Himoksen tapahtumat näkyvät yhteispäivystyksessä.
Takana on ensimmäinen juhannus, kun Himokselta on Jämsän sijaan lähdetty päivystykseen Jyväskylään.
– Isoissa tapahtumissa väkimäärä on huikea, helposti kymmeniätuhansia ihmisiä. Päivystykseen sieltä tulee potilaita, jotka vaativat seurantaa ja hoitoa, Kyrönlahti kertoo.
Kokonaismäärä ei ole kasvanut
Vaikka jämsäläisten määrä Novan yhteispäivystyksessä on kasvanut, kokonaispotilasmäärä ei ole noussut.
– Lääkäritilanne on maakunnassa parantunut huomattavasti ja valtaosa potilaista saa avun avoterveydenhuollosta, Kyrönlahti kertoo.
Hänen mukaansa hyvin toimiva avoterveydenhuolto vähentää yhteispäivystyksen käyttöä koko maakunnassa.
Myös yhteispäivystyksen potilasmateriaalissa on tapahtunut muutoksia.
Helpompia, omin jaloin käveleviä kiirevastaanottopotilaita on jonkin verran aiempaa vähemmän ja vaativia tapauksia on suhteessa enemmän kuin ennen.
Yöllä jäädään mieluummin kotiin
Kyrönlahti kertoo, että tilastojen mukaan Jämsän yöpäivystyksessä hoidettiin useita potilaita erityisesti yöaikaan.
– Yhteispäivystyksessä jämsäläisten potilaiden määrä yöaikaan on ollut pienempi kuin etukäteen arvioitiin.
Välimatka vaikuttaa päivystyksen käyttöön. Yöllä jäädään mieluummin kotiin kuin lähdetään ajamaan pitkä matka päivystykseen.
– Oikeasti apua tarvitsevat saavat avun, vaikka vähän kauempaa. Pienet vaivat sen sijaan voivat odottaa, että potilas pääsee omalle terveysasemalle, Kyrönlahti sanoo.
Hän muistuttaa, että ennen päivystykseen lähtemistä kannattaa aina soittaa päivystysavun numeroon.
– Sieltä kerrotaan, onko järkeä lähteä päivystykseen. Jos on järkeä, niin sieltä annetaan ohjeet miten tulee toimia.