Keskimäärin noin 40 prosenttia varusmiespalveluksen käyvistä naisista kokee epäasiallista kohtelua palveluksensa aikana.
Yleisimmin naiset kohtaavat kiusaamista tai sukupuolista häirintää. Asia käy ilmi Ylen saamista varusmiespalveluksen loppukyselyistä.
Puolustusvoimien mukaan varusmiespalvelus ei ole kuitenkaan poikkeuksellisen naisvihamielinen paikka.
– Niitä ilmiöitä, joita yhteiskunnassa esiintyy, esiintyy myös Puolustusvoimissa, Puolustusvoimien viestinnästä todetaan Ylen kommenttipyyntöön sähköpostitse.
Puolustusvoimat arvioi, että osalla miehistä on edelleenkin ennakkoluuloja ja huonoja käytöstapoja naisvarusmiehiä kohtaan. Se muistuttaa, että naiset ovat edelleen varusmiespalveluksessa selvä vähemmistö.
Vapaaehtoisen palveluksen suorittaneiden naisten määrä ei ole kasvanut 2020-luvulla. Puolustusvoimissa varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain noin 20 000 varusmiestä, joista reilut 800 on naisia.
Puolustusvoimien mukaan häirintä ilmenee pääosin sopimattomana ja loukkaavana kielenkäyttönä.
– Häirinnän ja kiusaamisen taustalla voi olla kohteena olevan henkilön ominaisuudet tai käytös, varusmiesjoukon huono ilmapiiri ja erilaiset käsitykset huumorista. Palveluksessa mahdollisesti oleviin ongelmiin saatetaan hakea syytä yksittäisestä henkilöstä.
– Kaikki tapaukset eivät valitettavasti päädy henkilökunnan tietoon. Jos asiat jäävät pimentoon, niihin on vaikea puuttua. Taustalla saattaa olla pelkoa seuraamuksista tai jopa ryhmäpainetta.
Puolustusvoimista kerrotaan, että ohjeistusta syrjinnän ja epäasiallisen käyttäytymisen ehkäisemiseksi on lisätty, sekä viestintää ja valvontaa tehostettu.
– Käynnissä olevilla toimenpiteillä on saatu epäasiallista kohtelua kokeneiden varusmiesten ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten kokeman epäasiallisen kohtelun määrä laskuun, mutta sitä esiintyy edelleen.
Vielä kymmenen vuotta sitten yli puolet naisista koki sukupuolista häirintää palveluksen aikana. Nyt sitä kohtaa alle neljännes.
”Tekemistä riittää”
Puolustusvoimien komentopäällikkö prikaatikenraali Vesa Valtosen mukaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat ovat olleet Puolustusvoimissa tarkassa seurannassa.
Yle haastatteli Valtosta naisten kohtaamista asenteista ja käytöksestä yleisesti, ennen kuin tilastoja epäasiallisesta käytöksestä oli luovutettu Ylelle. Yle kertoi kesäkuun alussa naisvarusmiehistä tehtailluista valealastonkuvista.
– Massiivista ongelmaa emme koe, mutta tekemistä riittää silloin, kun yksikin nainen kokee että tämä on epätasa-arvoista, Valtonen totesi.
Yli viidennes naisista kokee palveluksensa epätasa-arvoiseksi.
Valtonen muistuttaa, että Puolustusvoimissa on todella paljon varusmiehiä ja yksiköitä, eikä ongelmilta voi välttyä.
– Harjoitustoiminnan ohessa varmaan tapahtuu koko ajan, että joku kokee esimerkiksi häirintää tai epäasiallista käytöstä. Näitä puretaan siellä saman tien.
– Sanoisin, että meidän ohjeistus on ajan tasalla ja meillä tehdään hyvin töitä asian eteen, Valtonen arvioi.
Valtosen mukaan mielikuva Puolustusvoimista miehisenä paikkana on ongelma.
– Se on varmaan joku historian taakka se näkymä, ja tästä me haluamme ehdottomasti eroon.
– Edelleen on sitä, että jossakin elää joku kulttuuri, tai joidenkin henkilöiden kautta se käynnistetään uudelleen, jossa tulee myös sukupuolten eroavaisuuksien korostamista.
Varusmiespalvelusten loppukyselyiden tuloksia julkaisi ensin HBL.
Varusmiesliitto vetoaa Puolustusvoimien henkilökuntaan
Varusmiesliiton puheenjohtaja Mats Uotila näkee naisten kohtaaman epäasiallisen käytöksen erittäin tärkeänä kehityskohteena Puolustusvoimille.
– Nämä luvut ovat ehdottomasti todella huolestuttavia ja aivan liian korkeita. Tämä on sellainen asia, johon Puolustusvoimien pitää suhtautua vakavasti.
Uotilan mukaan naisten kohtaamalla epäasiallisella käytöksellä on vakavia vaikutuksia naisten lisäksi koko järjestelmälle.
– Tällainen toiminta murentaa ryhmähenkeä sekä luottamusta ja sitä kautta joukon toimintakykyäkin varusmiespalveluksessa. Näen sen todella haitallisena ja oikeastaan sanoisin niinkin, että tällainen sikailu varusmiespalveluksessa on epäisänmaallista toimintaa.
Uotila kokee, että Puolustusvoimat ottaa asian vakavasti, mutta vaikuttavia toimia kaivattaisiin lisää.
– Tärkeää on luoda varusmiespalveluksessa sellainen ilmapiiri, joka toisaalta ehkäisee tällaisia tilanteita, mutta myös varmistaa sen, että mikäli tällaista epäasiallista käytöstä siellä esiintyy, niin siihen myös puututaan ja siitä ilmoitetaan eteenpäin. Se lähtee ihan sieltä perusyksikkötasolta, että kantahenkilökunnan toimesta luodaan sellainen kulttuuri.
Uotilan arvion mukaan tässä ei ole vielä onnistuttu.
Muokattu 1.7.2026 klo 9.57: Juttuun lisätty tieto, että HBL julkaisi varusmiespalveluksen loppukyselyiden tuloksia ensin.