Uusi monitoimiareena nostaa esiin Kouvolan koripallohistoriaa – seurapomo: ”Arvostus tuntuu hyvälle”

Kouvot pohti kolme vuotta sitten liigapaikasta luopumista, koska vanhassa hallissa pelaaminen koettiin taloudellisesti kannattamattomaksi.

Havainnekuva hallista jonka julkisivu on koristeltu valoin.
Kouvolan kaupunki ja rakennusyhtiö SRV julkaisivat keskiviikkona havainnekuvia uudesta monitoimiareenasta. Se valmistuu vuonna 2028. Kuva: SRV & Arkkitehdit Kontukoski Oy

Kouvolan uuden monitoimiareenan seiniä korostaa havainnekuvissa koripallokenttää mukaileva kuvio. Kuvissa seiniä kiertävät kenttärajat näyttävät hohtavan valoa.

Kouvolan kaupunki kertoi keskiviikkona, että monitoimiareenan julkisivulla halutaan kunnioittaa Kouvolan koripallohistoriaa.

Yli 60-vuotias koripalloseura Kouvot on voittanut miehissä kaikkiaan yhdeksän SM-mitalia, joista neljä on kultaisia. Naisten korisliigassa Kouvottaret on saavuttanut historiansa aikana kaksi mitalia, hopean ja pronssin.

Kyle Shiloh leikkaa korisukan.
Kouvojen Kyle Shiloh leikkaa korisukkaa Kouvojen viimeisimpänä mestaruuskeväänä vuonna 2016. Kuva: Tomi Hänninen

Kouvojen toimitusjohtaja Tommi Alastalo pitää uuden monitoimiareenan julkisivua mahtavana.

– Kouvolassa on odotettu uutta sisäliikuntahallia jo useamman vuosikymmenen. Nyt näyttää, että kaikkien toive toteutuu. Arvostus tuntuu hyvältä.

Havainnekuva, jossa on puun värinne halli ja puistoa.
Monitoimiareena palvelee kaikkia kouvolalaisia. Areenaa käyttävät koululaiset ja urheiluseurat. Kuva: SRV & Arkkitehdit Kontukoski Oy

Isompi katsomo lupailee lisätuloja

Monitoimiareena rakennetaan Kouvolan keskustaan Urheilupuistoon.

Keväällä 2028 valmistuvassa monitoimiareenassa tiloja on kolmessa kerroksessa, saleja on kaksi. Areena palvelee koripallon lisäksi lähikoulua sekä lentopallo- ja salibandyjoukkueita.

Kouvolan purettu keskusurheilukenttä, jonka tilalle tullaan rakentamaan monitoimiareena.
Monitoimiareena nousee vanhan yleisurheilukentän paikalle aivan Kouvolan jäähallin viereen. Kuva: Antro Valo / Yle

Katsomopaikkoja on isossa salissa yli 1 800, mutta kaupungin mukaan areena tulee soveltumaan 2 500 hengen tapahtumiin.

Kouvolan koripalloilun nykyiseen pyhättöön Mansikka-ahon palloiluhalliin mahtuu katsojia noin tuhatkunta.

Kouvolan Mansikka-ahon urheiluhalli.
Mansikka-ahon palloiluhalli on yli 50 vuotta vanha. Kuva: Antro Valo / Yle

Kouvojen leiri on vaatinut kaupungin palloiluolosuhteisiin parannusta jo pitkään.

Noin kolme vuotta sitten Kouvot ilmoitti pohtivansa luopumista korisliigapaikasta, koska seuran mielestä pelejä ei ollut taloudellisesti järkevää enää järjestää Mansikka-aholla.

Nyt tilanne muuttuu. Uudessa monitoimiareenassa seuran on mahdollista saada aikaisempaa enemmän lipputuloja. Tämän lisäksi se voi käydä kauppaa ravintola- ja aitiotiloilla.

– Meidän kannalta oli hyvin kriittistä, että tämä uusi areena saadaan. Se antaa meille mahdollisuuden pärjätä taloudellisesti, Alastalo sanoo.

Nokian palloiluhallin kabinettitila. Huoneessa on penkkejä ja pöytiä. Kabinetista on näkymä kentälle.
Monitoimiareenan tiloista on suunniteltu samankaltaisia kuin Nokian palloiluareenan tiloista. Tältä näyttävät aitiotilat Nokialla. Kuva: Opa Latvala

Lisää rahaa pelaajiin

Toimitusjohtaja Tommi Alastalo ei usko, että uusi monitoimiareena lisää Kouvojen ja Kouvolan vetovoimaa pelaajamarkkinoilla.

Hänen mukaansa laadukas harjoittelu on ollut mahdollista Kouvolassa jo aikaisemmin.

Sen sijaan uuden areenan mahdollisesti tuomat lisätulot voivat nostaa Kouvojen pelaajabudjettia.