Potilas­vahinkoja ilmoitettu ennätyspaljon – oletko saanut korvausta hoitovirheestä? Kerro meille kokemuksestasi

Korvattavista potilas­vahingoista yli 90 prosenttia on niin sanottuja hoitovahinkoja, jotka voitaisiin Potilas­vakuutuskeskuksen mukaan välttää.

Käsi pitelemässä leikkausvälinettä tähystysleikkauksessa Etelä-Karjalan keskussairaalassa Lappeenrannassa.
Korvattavat potilasvahingot liittyvät yleisimmin leikkauksiin. Vahinkoilmoituksia tulee paljon esimerkiksi lonkan ja polven tekonivelleikkauksista ja selän alueen leikkauksista. Kuvituskuva. Kuva: Antro Valo / Yle

Potilasvakuutuskeskukseen on tehty tänä vuonna poikkeuksellisen paljon ilmoituksia potilasvahingoista.

Potilasvakuutuskeskuksen johtajan Minna Plit-Turusen mukaan viime vuonna tehtiin ennätykselliset 10 800 ilmoitusta. Tänä vuonna saatetaan mennä jopa sen yli.

– Kuluvana vuonna vahinkoilmoituksia on tehty vajaat 300 kappaletta enemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten. Arvioni mukaan määrä nousee jonkin verran vuodesta 2025.

Noin neljäsosa potilasvahinkoilmoituksista johtaa korvauksiin. Korvattavien potilasvahinkojen määrä ei ole noussut suhteessa ilmoitusmäärään.

Kuolemaan johtaneita potilasvahinkoja korvattiin viime vuonna 86. Suurin osa näistä oli Plit-Turusen mukaan niin sanottuja hoitovahinkoja.

Potilaiden tietoisuus lisääntynyt

Vahinkoilmoitusten määrän kasvu johtuu Minna Plit-Turusen mukaan ainakin osittain lisääntyneestä palvelutuottannosta.

– Terveydenhuollossa on hoitojonojen purun myötä ollut enemmän hoitokontakteja ja tehtyjä toimenpiteitä, jolloin myös haitta- ja vahinkotapausten määrä kasvaa, hän avaa.

Myös potilaiden tietoisuus potilasvahinkojen korvausjärjestelmästä on todennäköisesti parantunut ja vahingoista osataan siten ilmoittaa.

Plit-Turunen pitää myönteisenä asiana, että potilaat ilmoittavat epäillyistä vahingoista matalalla kynnyksellä, jotta korvattavat vahingot löydetään ja niistä voidaan maksaa korvauksia vahinkoa kärsineelle.

Ladataan lomaketta...