Vesikon uimahallin miesten höyrysauna suljetaan väliaikaisesti Joensuussa – saattaa jäädä jopa pysyvästi suljetuksi

Vesikon virkistysuimalan miesten höyrysauna Joensuussa joudutaan sulkemaan epäasiallisen käytöksen takia.

Uimahallin altaita.
Joensuun kaupungin uimahalleissa käy 300 000 asiakasta vuosittain. Kuva: Emilia Saukkonen / Yle

Virkistysuimala Vesikon höyrysauna suljetaan miesten puolelta väliaikaisesti Joensuussa. Sulkemisen syynä on epäasiallinen käytös.

Joensuun kaupungin liikuntajohtaja Timo Heinonen kertoo, että he ovat saaneet palautetta asiakkailta.

Palautteen mukaan miesten puolelta häiritään naisten puolen saunojia.

Höyrysaunassa miesten ja naisten puolen erottaa seinämä, joka on yläreunasta avoin.

Heinosen mukaan seinämän yli on muun muassa tirkistelty naisten puolelle. Miesten saunassa on ollut myös muuta epäasiallista käytöstä.

– Siellä on tietynlainen porukka tehnyt treffejä ja siihen on jouduttu puuttumaan.

Heinosen mukaan vastaavanlaista ilmiötä esiintyy myös muualla Suomessa.

Miesten puolen höyrysauna Vesikolla pidetään suljettuna ainakin 11. päivään heinäkuuta alkavaan kesähuoltoon saakka.

Kaupunki selvittää mahdollisuutta eriyttää saunomistilat.

– Näyttää jopa siltä, että miesten höyrysaunaa ei kovin herkästi enää avatakaan, mutta aika näyttää, Heinonen sanoo.