Kuopion Volttikadun Tokmanni siirtyy isompiin tiloihin Teollisuus­kadulle

Syyt muuttoon ovat suurempi tila ja helpompi asiointi.

Tokmannin teipatut ikkunan.
Kuva on Helsingissä sijaitsevasta Tokmannista. Kuvituskuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Kuopion Volttikadun Tokmanni muuttaa marraskuussa 2027 uuteen liikekeskukseen Teollisuuskadulle. Se rakennetaan Haapaniemen uuden Citymarketin viereen. Välimatkaa nykyisen ja tulevan myymälän välillä on pari kilometriä.

Tokmannin myymäläverkosto- ja konseptijohtaja Harri Koponen kertoo, että syy muuttoon on suurempi tila, joka mahdollistaa laajemman valikoiman. Liikekeskukseen tulee myös runsaasti pysäköintitilaa.

– Tavoitteena on mahdollisimman helppo asiointi, Koponen sanoo.

Koposen mukaan uuteen myymälään ei tule Spar-ruokaosastoa. Pohjois-Savossa ensimmäinen myymälä, jonka yhteydessä Spar on, avattiin Iisalmessa kesäkuun puolessa välissä.

Tilaa Teollisuuskadun uudessa paikassa on noin 5 000 neliömetriä. Volttikadun myymälän henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuutta siirtyä uuteen myymälään ns. vanhoina työntekijöinä. Kuopiossa on neljä Tokmannia.