Noora Komulainen avasi golfin naisten Euroopan-kiertueen kilpailun Tšekissä erinomaisella pelillä. Komulainen pelasi Berounissa 65 lyönnin kierroksen, jolla hän alitti kentän par-tuloksen seitsemällä lyönnillä. Kierrokseen kuului viidennen väylän eagle ja viisi birdieä.
Komulainen, 35, jakaa viidettä sijaa kolmen muun pelaajan kanssa. Kilpailun kärjessä on Walesin Lydia Hall kaksi lyöntiä Komulaista edellä. Lyönnin päässä Hallista on kolme pelaajaa.
Komulaisen tämän kauden paras sijoitus on viides Australiassa maaliskuussa pelatusta kilpailusta.
Tšekissä pelataan 54 reiän kilpailu perjantaista sunnuntaihin.
Alkukaudella vain yhdessä kilpailussa viikonlopun kierroksille yltänyt Sanna Nuutinen oli avauspäivänä myös vedossa. Hän teki kierroksensa loppuun kolme peräkkäistä birdieä ja päätyi tulokseen 68 (-4).
Kisan kolmas suomalainen Ursula Wikström käytti avauspäivään 70 lyöntiä (-2).