Noora Komulaiselle golfin LET-voitto – ”Vasta äitiys herätti minussa todellisen voittamisen nälän”

Noora Komulainen on yltänyt uransa ensimmäiseen voittoon sunnuntaina golfin Euroopan-kiertueella.

Noora Komulaisella oli aihetta tuulettaa sunnuntaina 28.6. 2026.
Noora Komulainen tienasi golfvoitostaan 52 500 euroa. Kuva: Ladies European Tour/Mark Runnacles

Noora Komulainen (yhteistulos -18) jatkoi loistavia otteitaan Prahan seudulla Berounissa jatkuneella naisten golfin LET-kiertueella.

Komulainen, 35, on pelannut 13 vuotta naisten Euroopan-kiertueella, mutta voittotili oli ennen tätä avaamatta.

Suomalainen pelasi Tšekin kilpailun päätöskierroksen tuloksella 66 ja sinetöi osakilpailuvoittonsa uusintareiällä.

– Neljällä viimeisellä väylällä tein birdien, ja pääsin sitten uusintaan. Siinä tein vielä yhden birdien lisää ja voitin. Neljätoista vuotta olen tavoitellut tätä voittoa, ja vähän jo aloin ajatella, että se ei varmaan koskaan osu kohdalleni, mutta nyt onneksi vihdoin, huokasi Komulainen.

Tamperelaisen hermot olivat täyttä rautaa, kun hän puttasi 18. väylällä pallon noin kahdesta metristä koloon ja nousi siinä vaiheessa jakamaan kärkisijaa.

Komulainen, Ruotsin Lisa Pettersson ja Justice Bosio päätyivät tulokseen -18, mutta uusintareiällä voiton kolmikosta vei Komulainen.

Maaliskuussa 2026 Komulainen väläytteli ja pelasi Hope Islandin LET-kilpailussa Australiassa huikean kierrostuloksen -10 (62). Se oli sekä kenttäennätys että hänen LET-uransa paras kierros. Kierroksella syntyi 10 birdieä.

Komulaisella on nyt kaksikymmentä top 10 -sijoitusta Euroopan-kiertueella. Hänen uransa kokonaispalkintorahat nousevat yli 720 000 euroon.

Kuuntele Noora Komulaisen tunteikas voittohaastattelu
Noora Komulainen herkistyi Jouko Vuolteen haastattelussa.

Äitiys muutti

– Olen aina ollut tasavarma suorittaja. Vasta äitiys herätti minussa todellisen voittamisen nälän. Viimeisten viiden vuoden aikana olen ymmärtänyt, että haluan voittaa ja uskon olevani siihen kykenevä, Komulainen sanoi.

Komulainen sanoi Ylelle, että tunteet ottivat vallan, eikä niitä tarvinnut pidätellä.

– Siinä tuli kyyneleet... Että pystyy äitinä vielä tekemään uraa ja voittamaan – se on minun suuri unelmani. Se on varmasti urani hienoin hetki.

Ennen siirtymistään ammattilaiseksi Komulainen teki suomalaista urheiluhistoriaa vuonna 2012. Hän voitti yhdessä Sanna Nuutisen ja Krista Bakkerin kanssa joukkuepelin MM-pronssia Turkissa. Mitali oli Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen golfin arvokisasaavutus.

Noora Komulainen ja himoittu LET-voittopokaali.
Noora Komulainen ja himoittu LET-voittopokaali. Kuva: Mark Runnacles/LET

Klo 18.54 juttuun lisätty kommentteja ja otsikkoa muutettu.