Myönteinen yllätys: maakunnista vain Pohjois-Karjalassa aloitti enemmän yrityksiä kuin lopetti

Ainoana maakuntana Suomessa Pohjois-Karjalassa aloitti alkuvuonna enemmän uusia yrityksiä kuin vanhoja lopetti toimintansa. Muutos viime vuoteen on suuri.

Kolme tiedepuiston lippua liehuu katon lipputangoissa.
Elinkeinoyhtiö Business Joensuu auttaa uusia ja kasvavia yrityksiä Joensuun seudulla ja Keski-Karjalassa. Kuvassa toimitiloja vuokraava Joensuun Tiedepuisto. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle

Pohjois-Karjala oli alkuvuonna ainoa maakunta Suomessa, jossa uusia yrityksiä aloitti enemmän kuin vanhoja lopetti.

Tilastokeskuksen mukaan Pohjois-Karjalassa aloitti tammi-maaliskuussa 418 yritystä. Samana aikana lopettaneita yrityksiä oli 325.

Vielä vuosi sitten samalla aikavälillä tilanne oli paljon huonompi. Tuolloin maakunnassa aloitti alle 200 uutta yritystä, kun samana aikana yli 500 vanhaa yritystä lopetti.

Suunta parempaan lähes koko maassa

Uusien yritysten määrä on kasvanut viime vuoteen verrattuna lähes koko maassa, yhteensä 800 yrityksellä. Vain Pirkanmaalla, Etelä-Savossa ja Varsinais-Suomessa kasvua ei tapahtunut.

Lopettaneiden yritysten määrä väheni alkuvuonna yli 7 000 yrityksellä. Silti Suomessa lopetti tammi-maaliskuussa 2 500 yritystä enemmän kuin uusia yrityksiä aloitti.

Aloittajia oli 11­ 740 ja lopettaneita yrityksiä 14 244.