245 euroa kahden yön lattia­majoituksesta – Tampereen majoituspaikat ovat loppuneet kesken elokuun super­viikonloppuna

Tampereen majoitustilat ovat elokuussa niin täynnä, että se rajoittaa jo tapahtumien lipunmyyntiä. Keräämme jutun lopussa kokemuksia majoituspaikan etsinnästä.

Tampere täyttyy elokuussa Blockfestin, Eppu Normaalin kolmen lähes loppuunmyydyn stadionkonsertin ja monen muun tapahtuman kävijoistä. Video: Marko Melto / Yle

Tampereelle on tulossa elokuussa niin paljon turisteja, että majoituspaikoista on huutava pula.

Elokuu on suurten tapahtumien superkuukausi: Tampereen kaupunkiseudulla järjestetään useita festivaaleja, kolme stadionkeikkaa, asuntomessut ja Kuninkuusravit.

Erityisen kova kysyntä osuu kuun toiseen viikonloppuun 7.–9. elokuuta.

Majoitusten vertailupalvelun Booking.com-sivuston mukaan peräti 94 prosenttia Tampereen majoituspaikoista on silloin täynnä. Esimerkiksi Scandic-, Sokos- ja Lapland-hotellit ovat loppuunvarattuja, ellei peruutuksia tule.

Tarjolla on enää lähinnä lyhytvuokraukseen tarkoitettuja asuntoja, joista pyydetään kahdelta yöltä yli tuhatta euroa.

Tampereelle tulevat etsivät somessa vielä epätoivoisesti edullisempia vaihtoehtoja.

Lattiamajoitus hätiin

Tampereella kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa maksullista lattiamajoitusta elokuun tapahtumavyöryn aikana.

Maksamalla 244,50 euroa pääsee Tampereen messu- ja urheilukeskuksen suurimman hallin lattialle nukkumaan yhdeksi tai kahdeksi yöksi 7.–9.8.

Ihmiset istuvat odottamassa rokotusvuoroaan Tampereen messu- ja urheilukeskuksen rokotuspisteessä
Valvottuna majoitustilana on messu- ja urheilukeskuksen suurin halli, jossa järjestetään muun muassa yleisurheilukisoja. Korona-aikaan A-halli toimi rokotuspisteenä. Arkistokuva vuodelta 2021. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Kysyntää on ollut. Olemme varanneet halliin 600 nukkumapaikkaa, sanoo majoituksen järjestävän Finland Eventsin liiketoimintajohtaja Susanna Nipuli.

Mukaan tarvitaan oma makuupussi ja patja. Majoituslipun hintaan sisältyy kaksi aamiaista.

– Olemme arvioineet hintaa niin, että se olisi linjassa muiden festareiden tarjoamien lattiamajoitusten kanssa, Nipuli sanoo.

Esimerkiksi tämän kesän Ruisrock-vieraille on Turussa tarjolla koulumajoitusta, joka maksaa 30 euroa yöltä ilman aamiaista.

Nipuli kiistää, että Tampereen lattiamajoituksen hintaa olisi nostanut se, että kaupungin hotellit ovat jo tupaten täynnä elokuisena viikonloppuna.

Japanilaiseen ja korealaiseen kulttuuriin keskittyvän Kotae Expon aikana lattiamajoitus samoissa tiloissa maksaa 10 euroa yöltä ensi marraskuussa. Tähän hintaan ei sisälly aamiaista.

Kaikkia keinoja kokeillaan

Tampereella toista kertaa järjestettävän musiikkitapahtuman Tampere City Festivalin mukaan majoituspaikkapula rajoittaa jo lipunmyyntiä.

Festari järjestetään samana viikonloppuna kuin Eppu Normaalin lähes loppuunmyydyt keikat Ratinan stadionilla.

Ohjelmavastaava Jami Haajanen Loud´n Live Promotions -yhtiöstä kertoo, että heidän tavoitteensa on myydä tapahtuman liput loppuun.

Tällä hetkellä 40 000 lipusta on myyty 25 000.

– Olemme koettaneet keksiä kaikenlaisia keinoja saada tuotua ja vietyä ihmisiä festarille. Tiedämme, että halukkuutta on tulla, mutta on tiettyjä rajoituksia, jotka eivät ole meidän käsissämme, Haajanen sanoo.

Tapahtumaruuhkan takia VR on lisännyt elokuun kahdelle viikonlopulle lisävuoroja, joilla pääsee Tampereelta Helsinkiin konserttien loputtua.

VR:n lisävuorojen lisäksi suunnitteilla on myös bussikuljetuksia kaupungin sisällä.

– Kokeilemme nyt myös lattiamajoitusta, koska majoituskapasiteetti on koko kaupungista loppunut ja se mitä jäljellä on, on todella kallista, Haajanen kertoo.

Tampere City Festivalin lavalla esiintyy yhtye, yleisö seuraa esitystä ja taivaalla näkyy ilotulituksia.
Tampere City Festival järjestettiin messu- ja urheilukeskuksen pihalla ensimmäisen kerran viime kesänä. Tuolloin tapahtuma keräsi kaikkiaan noin 32 000 hengen yleisön. Kuva: Olli Nurminen

Poikkeuksellinen elokuu

Myös Tampereen matkailuorganisaatiossa on huomattu tapahtumien suuri määrä ja majoitushaasteet.

– Tämä elokuu on siitä poikkeuksellinen, että vakiintuneiden kovien vetonaulojen eli esimerkiksi Blockfestin lisäksi Tampereen seudulla järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisen paljon tapahtumia, Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju sanoo.

Tampereella on tällä hetkellä noin 3 700 hotellihuonetta. Kaupunkiin on suunniteltu uusia hotelleja, mutta niistä ei ole apua tähän hätään.

Ladataan lomaketta...