Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut hoiva-avustajana toimineen naisen kahdeksi vuodeksi vankeuteen törkeästä maksuvälinepetoksesta.
Tuomittu oli vuosien ajan tehnyt avustamansa pariskunnan pankkitileiltä luvattomia siirtoja omalle tililleen yli 140 000 euron edestä.
Naisella oli pääsy uhrien pankkitileille ja luottokortin käyttötietoihin, koska hän auttoi pariskuntaa laskujen maksamisessa.
Tuomittu siirsi itselleen luvattomasti rahaa avustamansa naisen tililtä yhteensä 110 345 euroa ja miehen tililtä 23 684 euroa.
Lisäksi hän teki luvattomia nostoja naisen luottokortilla 7 914 euroa ja solmi luottosopimuksen pankin kanssa tämän nimissä ilman lupaa.
Uhri ulosottoon
Tekojen seurauksena toinen asianomistajista päätyi ulosottoon. Toinen uhreista ehti kuolla ennen tuomion antamista.
Teot tapahtuivat Tampereella vuosien 2020 ja 2023 välisenä aikana.
Hoiva-avustajana toiminut nainen myönsi syytteen pääosin, mutta väitti käyttäneensä 25 000 euroa pariskunnan omiin menoihin. Hänen mukaansa luottosopimus oli tehty avustettavan pyynnöstä. Käräjäoikeus hylkäsi väitteet epäuskottavina.
Oikeus katsoi, että teko on kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon sen suunnitelmallisuuden ja keston, osapuolten välisen luottamussuhteen sekä uhrien heikon terveydentilan. Teosta aiheutui pariskunnan taloudelliseen tilanteeseen nähden erityisen tuntuvat vahingot.
Tuomittu määrättiin korvaamaan luvatta siirretyt rahat uhrille ja toisen uhrin kuolinpesälle korkoineen.
Tuomio ei ole lainvoimainen eli siitä voi valittaa hovioikeuteen. Nainen on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon.