Viinijärven koulun uudisrakennus on luovutettu Liperin kunnalle. Rakennustoimisto K. Tervo luovutti kouluhankkeen uudisrakennusosan käyttäjälle aikataulussa perjantaina 26. kesäkuuta.
Rakennus kalustetaan heinäkuussa ja koulunkäynti uusissa tiloissa alkaa 12. elokuuta.
Uudet tilat saivat erityisopetus, luokat ensimmäisestä neljänteen, henkilöstö, kirjasto, ruokala, liikuntasali ja kuntosali.
Uudisosa on rakennettu CLT-massiivipuulevyistä. Puuta on käytetty runsaasti myös koulun sisätiloissa.
Rakennustyöt jatkuvat koulun ja päiväkodin peruskorjattavissa tiloissa, jotka valmistuvat lokakuun loppuun mennessä.
Piha-alue viimeistellään vuoden kuluttua, kun parakkikoulu on purettu.
Kuntalaiset pääsevät tutustumaan uuteen kouluosaan avointen ovien päivänä elokuussa.
Koulun suunnittelijana toimi suunnittelutoimisto Pauli Nuutinen.