Anni Jantunen ylsi naisten kilpailussa viidennelle sijalle. Nuorten maailmanmestariksi suunnisti Ruotsin Freja Hjerne ennen Sveitsin Leonie Mathisia ja Kroatian Sara Deliciä. Jantunen jäi maailmanmestarille 21 sekuntia ja mitalista kuusi sekuntia.
Mitalisuosikkeihin kuulunut Jantunen kärsi kilpailussa hengitysongelmista, jotka ovat vaivanneet häntä kauden aikana.
– En ole lainkaan tyytyväinen. Tämä oli kauden pääkisa ja tavoitteena oli ottaa vähintään mitali. Alku lähti hyvin käyntiin, mutta lopussa tuli huonoja reitinvalintoja. Lisäksi jouduin pysähtelemään hengitysongelmien takia, Jantunen kertasi Suunnistusliiton tiedotteessa.
Jantunen kuvaili maanantain rataa selkeäksi sprinttiradaksi, jossa ei ollut liian vaikeita elementtejä, mutta joka tarjosi jonkin verran reitinvalintaa.
– Sen puolesta rata sopi minulle hyvin. Nyt harmittaa, ettei tämä ollut edes omasta suunnistussuorituksesta kiinni. Tällä hetkellä olo on aika pettynyt, mutta nyt pitää vain kerätä intoa tuleviin startteihin, Jantunen jatkoi.
Venla Lehtonen sijoittui 20:nneksi ja Anni Mäki-Hokkonen 22:nneksi.
Miesten kilpailussa Sveitsin Matthieu Bührer uusi viimevuotisen mestaruutensa.
Tommi Sivill oli parhaana suomalaismiehenä 15:s.
– Suunnistus sujui hyvin. Jalka olisi voinut olla hieman kevyempi, lauantain matkustus painoi vähän jaloissa. Mutta ihan hyvät fiilikset jäi kisasta, Sivill totesi.
Eero Sorsa suunnisti sijalle 24.
Nuorten MM-kisat jatkuvat tiistaina sprinttiviestillä.