Vaasassa mutkikkaassa toimitilajohtajan rekrytointiprosessissa on tehty uusia päätöksiä.
Rerkytoinnille saatiin viimein sinetti ja Vaasan teknisten liikelaitosten johtokunta valitsi maanantaina Tommi Rintamäen kaupungin uudeksi toimitilajohtajaksi.
Tilanne ratkesi äänin 6–3. Asian varmistaa Ylelle Vaasan kaupunkiympäristön toimialajohtaja Markku Järvelä.
Tulos esityksen vastainen
Vaasan talotoimi -liikelaitoksen toimitilajohtajan virkaan haki yhteensä 13 henkilöä, joista viisi haastateltiin.
Järvelä esitti virkaan Markus Moisiota pätevimpänä ja ominaisuuksiltaan sopivimpana. Nelihenkinen haastatteluryhmä oli valinnasta yksimielinen.
Teknisten liikelaitosten johtokunta käsitteli asiaa ensimmäisen kerran toukokuussa.
Vastoin Moisiota puoltanutta esitystä Vaasan toimitilajohtajaksi äänestettiin myös silloin Tommi Rintamäki.
Moision edellinen työpaikka oli Lohjan kaupungin teknisenä johtajana.
Kaupunki irtisanoi hänet maaliskuussa hankinnoissa ilmenneiden epäselvyyksien vuoksi.
Lohjan kaupungin sisäisessä tarkastuksessa havaittiin, että hankintasopimusten ja laskujen välinen täsmäytys oli puutteellista ja kilpailutettujen sopimusten hankinta-arvot olivat ylittyneet merkittävästi.
Oikaisuvaatimus
Moisio teki päätöksestä oikaisuvaatimuksen.
Hän vaatii, että johtokunnan päätös kumotaan ja virka täytetään valmistelun ja asiantuntija-arvion mukaisesti.
Oikaisuvaatimuksen perusteena hän esitti, että toukokuussa tehty päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä.
Hänen mielestään päätöksen perustana on voinut olla epäasiallisia seikkoja, nimitysperusteita ei ole noudatettu ja päätös on perustelematon sekä tasapuolisen kohtelun vastainen.
Johtokunnalle esitettiin maanantaina, että sen tulisi hyväksyä oikaisuvaatimus ja kumota toukokuussa tehty päätös ja valita Moisio toimitilajohtajan virkaan.
Rintamäelle varattiin tilaisuus tulla kuulluksi oikaisuvaatimuksen takia, mutta hän ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen.
Koska Moision oikaisuvaade ei mennyt läpi, päätöksestä voi tehdeä muutoksenhaun hallinto-oikeuteen.