Jannik Sinner taisteli itsensä kuilun partaalta jatkoon Wimbledonissa

Miesten kaksinpelin ykkönen pelasi verisellä kengällä, mutta iski hurjan määrän ässiä.

Jannik Sinner spelar tennis. Han är klädd i vita kläder.
Kuva: Mark Greenwood / AOP

Maailmanlistan ykkönen Jannik Sinner kampesi itsensä voittoon Wimbledonin ensimmäisellä kierroksella. Italialainen kaatoi Serbian Miomir Kecmanovicin erin 3–2 (4–6, 6–3, 6–7, 6–2, 6–3).

Turnauksen ykkössijoitettu Sinner joutui taistelemaan tosissaan voitosta Kecmanoviciä vastaan. Maailmanlistalla sijalla 50 oleva Kecmanovic on edennyt Wimbledonissa kolmesti kolmannelle kierrokselle, kun taas Sinner on nurmiturnauksen hallitseva mestari.

– Alussa oli hieman tiukkaa, en pelannut parhaimmillani mutta yritin päästä peliin mukaan. Tämä oli kauden ensimmäinen virallinen otteluni ruoholla, mikä on myös todella tärkeä tekijä, Sinner kuvaili ottelun jälkeen.

Sinner paukutti ottelussa 31 ässää Kecmanovicin viittä vastaan.

Kolmannessa erässä yleisö säikähti kunnolla, kun Sinner kaatui kivuliaan näköisesti ja jäi pitelemään lonkkaansa. 24-vuotias nousi kuitenkin pian ylös ja jatkoi peliä ilman huoltotoimenpiteitä.

Katso Urheiluruudun tennissähkeestä Sinnerin dramaattinen kaatuminen.

Ottelun edetessä TV-kuviin tarttui vielä Sinnerin verinen kenkä. Italialainen kertoi pelin jälkeisessä haastattelussa, että kyseessä oli kynsi.

– Olen itse asiassa todella yllättynyt, että minun annettiin jatkaa pelaamista, koska valkoinen peliasuni värjäytyi hieman punaiseksi, Sinner kommentoi.

Sinner kohtaa seuraavalla kierroksella Portugalin Nuno Borgesin.

Ruud putosi, Osaka jatkoon

Yksi kova nimi on jo ulkona, kun Casper Ruud hävisi Puolan Hubert Hurkaczille suoraan kolmessa erässä. Norjalainen oli turnauksen 11. sijoitettu.

Naisten kaksinpelissä 14. sijoitettu Japanin Naomi Osaka kukisti ensimmäisessä ottelussaan Ranskan Elsa Jacquemotin kahdessa erässä.

Päivitetty 19.52: Lisätty Sinnerin kommentit