Kaksi ihmistä kuoli, kun rattijuoppo ajoi taksilla heidän ylitseen Kulosaaressa – Taksi Helsinki: Olemme järkyttyneitä

Kaksi ihmistä kuoli, kun taksin­kuljettaja törmäsi heihin Helsingin Kulosaaressa varhain tiistaiyönä. Kuljettaja toimi Taksi Helsingin välityksessä.

Poliisi kertoo saaneensa hätäkeskuksesta tehtävän Itäväylälle Kulosaaren kohdalle yöllä puoli yhden aikaan.

Helsingin Itäväylällä kuoli yliajossa maanantain ja tiistain välisenä yönä kaksi henkilöä.

Helsingin poliisin tutkinnanjohtaja Tuomas Lindholmin mukaan kuljettaja ajoi taksia. Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan taksissa ei ollut matkustajia.

Uhrit ovat noin 30-vuotiaat mies ja nainen, poliisi kertoi tiedotteessaan tiistaiaamuna. He kuolivat tapahtumapaikalla.

Itäväylän kaksi ajokaistaa, joiden yllä tienviitta Kulosaareen.
Poliisi hälytettiin Itäväylälle Kulosaaren kohdalle yöllä puoli yhden aikaan. Kuva: Mikko Haapanen / Yle

Yliajo tapahtui Kulosaaren kohdalla. Auto ajoi kauppakeskus Redin suunnasta kohti itää.

Alustavan tiedon mukaan auto törmäsi kahteen ajoradalla olleeseen ihmiseen.

Poliisin saamien silminnäkijätietojen mukaan auto ei pysähtynyt törmäyksen jälkeen, vaan jatkoi matkaansa. Poliisi sai epäillyn kiinni hieman myöhemmin Itäkeskuksen parkkihallista, josta kuljettaja löydettiin autosta.

Taksi Helsinki kertoo, että kuljettaja toimi heidän välityksessään. Yhtiö kertoo keskeyttäneensä kuljettajan toiminnan, ja tekevänsä poliisin kanssa yhteistyötä.

– Olemme syvästi järkyttyneitä tapahtuneesta. Esitämme syvän osanottomme menehtyneiden läheisille, sanoo liiketoimintapäällikkö Juha Sirviö yhtiön tiedotteessa.

Karttakuva Helsingin alueesta, johon on merkitty "ONNETTOMUUSPAIKKA" Kulosaaren kohdalle punaisella palkilla.
Kuva: Alina Räisänen / Yle, Mapcreator, Openstreetmap

Tiedotteen mukaan poliisi epäilee, että henkilöautoa kuljetti nelikymppinen mies.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Nimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä.

Poliisi sai hätäkeskuksesta tehtävän Itäväylälle Kulosaaren kohdalle yöllä puoli yhden aikaan.

Poliisi sulki Itäväylän kaistat itään päin tehtävän ajaksi. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Muokkaus 30.6.2026 kello 17.14: Lisätty Taksi Helsingin kommentit.
Korjaus 30.6.2026 kello 14.12: Poliisi on tarkentanut, että onnettomuus tapahtui Itäväylällä Kulosaaren kohdalla, ei Kulosaaren sillan kohdalla.