Dramaattisesti pudonneen Saksan päävalmentaja ei suostu eroamaan, Marokko upotti Hollannin rangaistuspotkuilla

Jalkapallon MM-kisoissa kaksi pudotuspelien ottelua kolmesta venyi rangaistus­laukaus­kilpailuun. Tästä jutusta löydät viime yön tärkeimmät tapahtumat.

Paraguay vastasi MM-kisojen suurimmasta yllätyksestä tähän mennessä, kun se tyrmäsi Saksan rangaistuspotkukilpailussa ja eteni neljännesvälieriin. Saman kohtalon koki myös Hollanti, joka taipui Marokolle rankkareilla.

Nelinkertainen maailmanmestari Saksa on taapertanut viime vuosien MM-kisoissa, sillä se ei päässyt edes lohkovaiheesta jatkoon Qatarin ja Venäjän kisoissa, ja nytkin sen taival päättyi nopeasti.

Paraguay eteni jatkoon rangaistuspotkuilla.

Tappio Paraguaylle on herättänyt Saksassa kritiikkiä muun muassa päävalmentaja Julian Nagelsmannia kohtaan.

38-vuotias Nagelsmann on nuorin MM-kisojen pudotuspelien valmentaja 40 vuoteen. Hän oli ennen kisoja asettanut joukkueelleen tavoitteeksi viidennen maailmanmestaruuden.

”Tämä ei ole vain urheilullinen fiasko, vaan epäonnistuminen maajoukkuevalmentajalta, joka ei kyennyt lunastamaan lupauksiaan. On Jürgen Kloppin aika”, Die Weltin Lars Gartenschläger kirjoitti.

”Jürgen Klopp, ota ohjat! Saksa tarvitsee sinua nyt! Bildin Henning Feindt komppasi.

Julian Nagelsmann roikottaa päätään vaihtopenkillä.
Julian Nagelsmann ei onnistunut luotsaamaan joukkuettaan tavoitteeseen eli maailmanmestaruuteen. Kuva: FIFA via Getty Images

Nagelsmannin sopimus on kuitenkin voimassa vuoteen 2028 asti, eikä hän ole valmis luovuttamaan.

– Olen täällä töissä. Jos Saksan jalkapalloliitto haluaa minun jatkavan, niin jatkan. En ole sellainen ihminen, joka juoksee karkuun, Nagelsmann sanoi ottelun jälkeen.

Saksan maali jatkoajalla hylättiin.

Saksan jalkapalloliiton urheilujohtaja Rudi Völler antoi ottelun jälkeen tukensa Nagelsmannille. Kickerin mukaan Völler totesi Nagelsmannin olevan ”todennäköisesti oikea henkilö” johtamaan joukkuetta. Myös Saksan kapteeni Joshua Kimmich seisoi valmentajansa takana.

– Se oli yksinomaan meidän syytämme. Me kaikki kannamme vastuun, Kimmich sanoi eikä suostunut menemään edes mahdollisten tuomarivirheiden taakse.

– Meidän ei pitäisi syyttää tuomaria tai rangaistuspotkukilpailua tänään. Jos ei pysty voittamaan Paraguayta 120 minuutissa, on ansaitusti pudonnut. Ei pitäisi luottaa vastustajan onneen tai huonoon onneen. Joukkueessa pitäisi olla laatua voittaakseen tämän vastustajan selvästi, Kimmich sanoi.

Rangaistuslaukauskilpailussa Saksa epäonnistui kolmesti kuudesta yrityksestä. Paraguay oli ennen ottelua Fifan rankingissa sijalla 41, kun taas Saksa oli sijoitettuna 10:nneksi. Paraguaylaiset kohtaavat lauantaina Philadelphiassa neljännesvälierissä joko Ranskan tai Ruotsin.

”Tämä on jotain suurempaa kuin maali MM-ottelussa”

Myös Hollanti ja Marokko ratkoivat jatkoon menijän pitkän kaavan kautta, sillä varsinainen peliaika päättyi jatkoajan jälkeenkin 1–1. Rangaistuspotkukilpailussa peräti viisi miestä epäonnistui vedoissaan, ja Marokko vei sen 3–2.

Kun viidennessä parissa Crysencio Summerville tuli laukomaan, Marokon maalivahti Yassine Bounou teki kaikki temppunsa psyykatakseen tätä. Se onnistuikin, sillä Bounou pystyi torjumaan Summervillen laukauksen. Sen sijaan Marokon Ismael Saibari ei epäonnistunut vuorollaan. Hänen tarkka vetonsa upposi vasempaan alakulmaan, ja Marokon juhlat saivat alkaa.

Ismael Saibari onnistui rangaistulaukauksessaan.

Varsinaisella peliajalla Hollanti sai ensimmäisellä jaksolla kiittää maalivahtiaan Bart Verbruggenia lukuisista loistotorjunnoista, sillä Marokolla oli parempia maalintekopaikkoja.

Hollanti teki toisen jakson juomatauon jälkeen kaksi vaihtoa ja pääsi heti tämän jälkeen iskemään vastaiskusta ottelun avausosuman 72 minuutilla. Juuri kentälle tullut Wout Weghorst antoi syötön Crysencio Summervillen, joka vapautti Cody Gakpon maalintekoon.

Cody Gakpo lähetti maalinsa jälkeen terveisensä taivaaseen.

Gakpo on ollut viime päivien aikana tunnemyrskyssä, sillä kertoi muutama päivä sitten sosiaalisessa mediassa puolisonsa raskauden keskeytymisestä. Hän lähettikin maalinsa jälkeen terveisensä taivaalle.

– Tämä on jotain suurempaa kuin maali MM-ottelussa, totesi Ylen selostaja Juhavaltteri Salminenkin.

Hollanti oli vain muutaman minuutin päässä jatkopaikasta, kun Marokko iski 90+1 minuutin kohdalla. Muutamaa minuuttia aiemmin vaihdosta kentälle päässyt Chemsdine Talbi löysi pitkällä keskityksellään Issa Diopin maalin edestä ja tämä puski tasoituksen.

Issa Diop puski Marokon tasoihin ja jatkoajalle.

Lähteet: Reuters, AP

Korjaus kello 10.10: Saksa ei päässyt lohkovaiheeseen Qatarin ja Venäjän MM-kisoissa, ei Qatarin ja Saksan, kuten jutussa alun perin luki.