Kulttuuri

Läsnäoloa ja raikuvia aplodeja

Lavarunouden avulla voi kurkistaa muiden sisälle ja tulla itse kuulluksi. Taidemuoto kiinnostaa yhä useampaa Helsingissä, arvioi Helsinki Poetry Connection.

Toimittaja:Riina Rastas
Kuvat ja videot:Matti Myller
Tekstin editointi:Jaana Kangas

Kädet tärisivät, ja polvet meinasivat pettää. Kun se oli ohi, silmistä virtasivat ylpeyden ja onnen kyyneleet.

Näin Lili Raitasalo kuvaa ensimmäistä esiintymiskertaansa lavarunotapahtumassa. Se oli puolitoista vuotta sitten. Nyt Lapinlahden Lähteellä jännityksestä ei näy merkkiäkään.

– Rajatiloissa. Vain tyhjyys, sanattomuus, kourassani, hän lausuu noin 60 ihmisen edessä.

HPC Goes Puisto Lapinlahden Lähteellä ei ole mikään uusi tapahtuma. Useasti kesässä ympäri Helsinkiä järjestettävää tapahtumaa on pidetty viitisentoista vuotta.

Vielä kauemmin on ollut olemassa sen järjestäjä HPC eli Helsinki Poetry Connection.

18-vuotias yhdistys alkoi lavarunoilijoiden kollektiivina runoilija Harri Hertellin aloitteesta ja on kasvanut erityyppisiä lavarunotapahtumia järjestäväksi toimijaksi.

– Haluamme tuoda runouden kaiken kansan pariin. Yhdistämme yleisöjä runouteen ja ihmisiä toisiinsa, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Vinski Valos Ratalahti.

Lavarunouden avulla voi kurkistaa muiden sisälle ja tulla itse kuulluksi. Video: Matti Myller / Yle

HPC:n tarkoitus on tehdä lavarunoudesta saavutettavaa. Siksi tapahtumia järjestetään puistojen lisäksi esimerkiksi kuppiloissa ja klubeilla.

– Meillä on matalan kynnyksen tapahtumia, joihin kuuluvat esimerkiksi avomikkitapahtumat. Toisessa päässä ovat kuratoidummat teemalliset kokonaisuudet, joihin buukataan esiintyjiä.

Runoilua teineistä senioreihin

Helsinki Poetry Connection on yksi Suomen tunnetuimmista ja aktiivisimmista lavarunotahoista. Viime vuosina taidemuodon pariin on liittynyt yhä suurempi joukko toimijoita.

Valos Ratalahden mukaan monet HPC:n tapahtumat ovat olleet täynnä. Yhdistys pyrkii lisäämään toimintaansa, jotta etenkin open mic -tapahtumissa olisi tilaa kaikille halukkaille.

– Meillä on suunnitelmissa lisätä myös työpajatoimintaa ja monikielisyyttä. Englannin- ja ruotsinkieliset tapahtumat ovat jo alkaneet.

Kyseessä ei Valos Ratalahden mukaan ole minkään tietyn ryhmän harrastus. Hän kertoo, että tapahtumissa käy ihmisiä erilaisista taustoista aina teineistä 80-vuotiaisiin. Ikäryhmistä 20–40-vuotiaat ovat vahvimmin edustettuina.

Valos Ratalahti avaa, miksi runous viehättää ihmisiä taustasta riippumatta.

– Runous on yleisinhimillinen keino jäsentää tunteita, haluja ja poliittisia ristiriitoja. Se on aina ollut läsnä ihmisten elämässä.

Lili Raitasalo on kirjoittanut runoja pienestä saakka. Ensimmäisen kerran hän esiintyi lavarunotapahtumassa puolitoista vuotta sitten. Video: Matti Myller / Yle

Terapiaa ja läsnäoloa

Lavarunous on sanataidetta, jota esitetään yleisölle. Siinä puhuttuun ilmaisuun voidaan yhdistää esimerkiksi performatiivisia elementtejä ja musiikkia. Lavarunoudessa teokset on usein tehty esiintymistä varten.

Parhaimmillaan lavarunous tempaa mukaansa, sanoo Valos Ratalahti. Runot voivat koskettaa tai hykerryttää.

ODE Spot -nimisiä lavarunotapahtumia järjestävä Lili Raitasalo sanoo, että jokainen esiintyjä jättää jäljen.

– Lavarunous on lupa kurkistaa ihmisen sisälle. Se on ihana läsnäolon hetki.

Lavarunouden voi nähdä myös jonkinlaisena terapiana ja vertaistukena. Tätä mieltä on Lapinlahden Lähteessä pidetyn HPC Goes Puiston lämmittelijä eli esirunoilija Saila Hakaniemi.

– Toisten teksteissä voi olla ihan hirveästi samaistumispintaa.

Saila Hakaniemi lämmitteli lavaa open mic-esiintyjille HPC Goes Puistossa. Hän kertoo esiintymisen olleen ihanaa ja jännittävää. Video: Matti Myller / Yle

Ensikertalaisille hurrataan

Tiina Jokelainen suhaa puistossa edestakaisin tavarakasat käsissään. Välillä hänen on pysähdyttävä, sillä vastaan tulee tuttu. Vaihdetaan halit ja kuulumiset.

Jokelaisen ensimmäinen pidempi runokeikka oli juuri HPC Goes Puistossa. Nyt hän on Lapinlahden Lähteen tapahtuman tuottaja ja HPC:n hallituksen jäsen.

– Minulle lavarunous on paikka tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Olen saanut paljon ystäviä runotapahtumien kautta.

Ihmisiä jonottamassa runonlausunnan ilmoittautumiseen.
Lapinlahden Lähteen HPC Goes Puiston tuottaja Tiina Jokelainen ottaa ylös avomikkiin osallistuvien nimet. Kuva: Matti Myller / Yle

Tapahtuman jälkeen Jokelainen kertoo, että lavalla runojaan lausui viisi ensikertalaista.

HPC:n tapahtumissa runoilijoita kehotetaan halutessaan kertomaan yleisölle ensikertalaisuudestaan. Jos näin käy, aplodit ja hurraukset seuraavat. Se on järjestäjien tapa kannustaa jännittävän tilanteen äärellä olevia.

Lapinlahden Lähteellä open mic -osuuden avaa Jarko Taivasmaa. Taivasmaa on esiintynyt ennenkin, mutta lavarunous on uutta. Tämä on hänen toinen kertansa lavarunotapahtumassa, niin esiintyjänä kuin kuulijana.

Taivasmaa kertoo esiintymisen tuntuneen mahtavalta.

– Aion jatkaa tätä. Olen aina halunnut osata laulaa ja koskettaa ihmisten tunteita laululla. Ajattelen, että runojen lausuminen menee lähimmäksi sitä.

Jarko Taivasmaa esitti runoutta lavalla toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla muistiinpanot olivat mukana, mutta nyt hän kokeili ilman niitä. Video: Matti Myller / Yle

Luovuuden kupla

Suuret tunteet, rakkaussuhteet, mielenterveys, luonto, perhe ja arki. Tällaisista asioista Lapinlahden Lähteen runoilijat saavat inspiraatiota.

Myös lavarunotapahtumat voivat toimia inspiraation lähteenä, Lili Raitasalo sanoo.

– Tapahtumissa on luovuuden kuplassa. Se on otollinen hetki ammentaa, mitä kohtia voisi vielä itsestään avata.

Paljon ihmisiä istumassa nurmikolla.
Sateen uhka ei estänyt ihmisiä tulemasta HPC Goes Puistoon. Kuva: Matti Myller / Yle

Mutta mistä ammentaa rohkeus omien tekstien esittämiseen? Vinski Valos Ratalahti kertoo vinkkinsä.

– Teksti kannattaa lukea ääneen, jotta saa tuntumaa rytmiin. Voi myös kokeilla mikrofoniin puhumista tai esiintyä perheelle ja tuttaville.

On vielä yksi keino.

– Voi ilmoittautua avomikkiin. Se hellästi tuuppaisee.

Ladataan lomaketta...