Jyväskylässä sairaala Novan kupeessa sijaitsevien Länsiväylän siltojen peruskorjaus on tehnyt silloista sakkorysän.
Korjaustöiden takia siltojen ylittäminen on sallittu ainoastaan hälytysajoneuvoille, julkiselle liikenteelle ja kotisairaalan työntekijöille. Myös jalankulkijat ja pyöräilijät voivat kulkea siltojen kautta normaalisti.
Kiellosta huolimatta siltojen yli liikkuu edelleen myös muuta liikennettä.
Silloilla on käytössä yksi ajokaista. Ajokiellon tarkoituksena on estää liikenteen ruuhkautuminen ja turvata hälytysajoneuvojen sujuva pääsy sairaalalle.
Työmaan työnjohtaja Atso Koljonen kertoo, että poliisi on antanut sakkoja useille autoilijoille, jotka ovat rikkoneet ajokieltoa:
Länsiväylän siltojen yli ajaa tavallisesti noin 10 000 autoa päivässä. Sillat kulkevat Keuruuntien ja junaradan yli ja ovat tärkeä ajoväylä Jyväskylän sairaala Novalle.
Työmaan liikennejärjestelyt ovat herättäneet keskustelua sosiaalisessa mediassa. Osa ihmisistä on kokenut, että työmaan ajo-opasteet eivät ole riittävän selkeitä tai oikeissa paikoissa. Osan mielestä kylteissä on liikaa tekstiä, eikä niitä ehdi lukea.
Työmaan rakennuttajan edustaja, Weladon aluepäällikkö Arto Hyvärinen kertoo, että liikennejärjestelyt on laadittu yhteistyössä kaupungin kanssa. Myös Keski-Suomen elinvoimakeskus ja alueellinen kunnossapito ovat osallistuneet suunnitteluun.
Liikennejärjestelyistä on lisäksi tiedotettu etukäteen kaupungin nettisivuilla sekä kylteillä työmaan läheisyydessä.
Hyvärisen mielestä ajo-opasteita on riittävästi ja ne ovat tarpeeksi selkeät.
– Jokaisessa ajosuunnassa on varsin kattavat keltaiset kiertoreittiopasteet. Jos malttaa kiinnittää huomiota merkkeihin ja tieympäristöön, autoilija saa kyllä tarvittavan tiedon.
Hyvärisen mukaan on varsin yleistä, että osa autoilijoista ei noudata tietyömaille asetettuja poikkeusjärjestelyitä.
Karttaan on merkitty siltatyömaan aikana käytössä olevat kiertotiet. Reitteihin voi tutustua tarkemmin Jyväskylän kaupungin nettisivuilla:
Länsiväylän siltojen peruskorjaus alkoi 15. kesäkuuta. Remontin on tarkoitus valmistua marraskuussa. Tavoitteena on, että sillat saadaan avattua liikenteelle jo ennen sitä, viimeistään loppusyksystä.
Peruskorjauksessa uusitaan siltojen pintarakenteita ja esimerkiksi kaiteita ja valaistusta.
Yle ei tavoittanut Jyväskylän kaupungin liikenteenohjausinsinööriä kommentoimaan siltojen liikennejärjestelyitä.