Pitkäaikainen ravivaikuttaja Jaakko Laitinen on kuollut – perusti maailmanennätyksistään tunnetun tapahtuman

Laitinen muistetaan etenkin Mikkelin ravikulttuurin kulmakivenä, sillä hän oli raviradan ensimmäinen toimitusjohtaja ja St Michel -ravien perustaja.

Jaakko Laitinen mustavalkoisessa kuvassa.
Jaakko Laitinen työskenteli raviradan toimitusjohtajana noin 40 vuotta. Kuva vuodelta 1994. Kuva: Mikkelin ravirata

Mikkeliläinen raviratajohtaja Jaakko Laitinen on kuollut.

Laitinen menehtyi maanantaina 79-vuotiaana reilun vuoden vakavan sairastamisen seurauksena. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Laitinen aloitti Mikkelin Ravirata oy:n toimitusjohtajana, kun yhtiö perustettiin vuonna 1973. Hän toimi toimitusjohtajana kunnes jäi vuoden 2007 alussa eläkkeelle. Lisäksi Laitinen oli Mikkelin Hevosjalostusliiton eli nykyisen Etelä-Savon Hevosjalostusliiton toiminnanjohtaja.

Mikkelin raviradan hallituksen puheenjohtaja Maria Närhinen tunsi Laitisen vuosikymmenten ajan. Hän kuvailee, ettei Mikkeliin syntynyttä ravikulttuuria ja raviradan kohtaamaa arvostusta olisi ilman Laitista.

Työssään hyvät verkostot luonut ravijohtaja oli myös Mikkelin ulkopuolella arvostettu.

– Hän on Suomen raviurheilun suuri ihminen. Hän teki väsymättä työtä raviurheilun ja Mikkelin raviradan eteen.

Närhinen muistaa Laitisesta ennen kaikkea miehen vahvan laskupään ja huumorintajun.

ME-aikoja Mikkelissä

Laitisen perintönä on hänen perustamansa ravikauden suurtapahtuma St Michel -ravit, jotka järjestetään vuosittain heinäkuun puolivälissä Mikkelissä.

Tapahtuma tiedetään maailmanennätyksistään. Niistä tunnetuin lienee vuonna 2002 kellotettu tuhannen metrin ratojen ME-aika 1.09,3a.

St Michel houkuttelee edelleenkin kansainvälisesti tunnettuja hevosia kilpailemaan ja hätyyttelemään ennätysaikoja.

Raviradan toimitusjohtaja Kari Tiainen kertoo, että heinäkuun St Michelissä tullaan muistamaan Laitista omaisten toiveiden mukaisesti.