Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) pitää äärimmäisen ikävänä Oulussa tapahtuneita puukotuksia. Rantanen otti kantaa Oulun puukotustapauksiin vastaamalla Ylen kommenttipyyntöön sähköpostitse.
– Kaikki väkivaltarikokset ovat täysin tuomittavia. Suomessa jokaisen täytyy voida kulkea turvallisesti kadulla ja hoitaa arkisia askareitaan rauhassa, hän kirjoittaa sähköpostiviestissään.
Ulkomaalaistaustaista miestä puukotettiin viime perjantaina Kaukovainiolla. Uhri sai vakavia vammoja. Epäilty tekijä liikkui polkupyörällä.
Rantasen mukaan nyt on erityisen tärkeää saada epäilty tekijä kiinni. Hän myös toteaa, että mahdollisten silminnäkijöiden tulee ilmoittaa kaikki havaintonsa poliisille.
– Jokainen vihje, myös vähäpätöiseltä tuntuva, voi olla merkityksellinen. Luotan täysin poliisiin, että he tekevät kaikkensa saadakseen epäillyn tai epäillyt kiinni ja sitä kautta rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Oulun poliisi on pyytänyt ja saanut yleisövihjeitä sekä taloyhtiöiden valvontakameranauhoja perjantaisen puukotuksen tapahtumapaikan ympäristöstä.
Sisäministeri Rantasen mukaan Oulun poliisi on lisännyt ennalta estävää yleisvalvontaa siellä, missä liikkuu paljon ihmisiä.
Lisäksi Oulun poliisilaitoksella on muun muassa kehitetty valmiuksia tunnistaa niin sanottuja huolta aiheuttavia henkilöitä paremmin esimerkiksi verkkoympäristöstä ja poliisin asiakkaista.