Village People -yhtyeen laulaja ja keulahahmo Victor Willis on kuollut 74-vuotiaana, yhtyeen sosiaalisen median virallisella sivulla kerrotaan.
Texasissa syntynyt muusikko oli diskoyhtyeen perustajajäsen ja yhteissäveltäjänä yhtyeen suurimmissa hiteissä, mukaan lukien YMCA, Go West ja In The Navy.
Village People nousi kansainväliseen suosioon 1970-luvulla. Yhtyeen jäsenet esiintyivät arkkityyppisten maskuliinisten hahmojen pukuihin pukeutuneina. Willis oli vuorotellen poliisi ja laivaston upseeri, yleisradioyhtiö BBC kertoo.
Willis jätti yhtyeen vuonna 1980 ja vietti vuosia käyden oikeustaistelua tekijänoikeuksista kirjoittamiinsa kappaleisiin. Hän kuitenkin palasi yhtyeeseen vuonna 2017 ja esitti YMCA:n presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisten ennakkojuhlissa tammikuussa 2025, BBC kertoo.
Hänen kuolemastaan ilmoitettiin yhtyeen virallisella Facebook-sivulla.
– Olemme syvästi surullisia ilmoittaessamme Village Peoplen laulajan Victor Willisin kuolemasta, lyhyessä lausunnossa todettiin.
– Victor menehtyi tiistaina 30. kesäkuuta 2026 lyhyeen mutta aggressiiviseen sairauteen. Pyydämme yksityisyyden kunnioittamista.
Lähde: AFP