Seiska-lehden ex-toimittajaa ja päätoimittajaa epäillään Ylen päätoimittajaan kohdistuneista rikoksista

Poliisi epäilee Seiskan päätoimittajaa ja entistä toimittajaa muun muassa kunnian­loukkauksista.

Kuvassa seiska lehden numeroita.
Poliisi päätyi esitutkinnan perustella tulokseen, että Seiska-lehden ex-toimittajaa ja päätoimittajaa on syytä epäillä rikoksista. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Seiska-lehden syyskuussa 2024 julkaisemasta juttukokonaisuudesta.

Seiska-lehti käsitteli jutuissaan Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisäsen parisuhdetta. Räisänen on nykyisin Ylen paikallisuutiset-osaston päätoimittaja.

Poliisi epäilee Seiska-lehden entistä toimittajaa yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä ja kunnianloukkauksesta. Päätoimittaja Jyrki Huotaria poliisi epäilee kunnianloukkauksesta ja päätoimittajarikkomuksesta.

Lisäksi kolmatta henkilöä epäillään yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Rikosten epäillään kohdistuneen myös Räisäsen miesystävään.

Päätoimittajarikkomuksesta on kyse silloin, jos vastaava toimittaja laiminlyö toimitustyön valvonnan ja johtamisen niin, että se myötävaikuttaa sen rikoksen toteutumiseen, joka tiedon julkaisemisesta on seurauksena. Päätoimittajarikkomuksesta tuomitaan sakkoa.

Yle ei tavoittanut Huotaria torstai-iltapäivän aikana kommentoimaan rikosepäilyjä.

Rikosepäilyt siirtyvät nyt syyteharkintaan.

Poliisi sai jo aiemmin valmiiksi esitutkinnan samaan kokonaisuuteen liittyvässä tapauksessa, jossa yksityishenkilöä epäillään viestintäsalaisuuden loukkauksesta, kunnianloukkauksesta ja vainoamisesta.

Kirjoituksista kanneltiin Julkisen sanan neuvostoon

Kirjoituksista tehtiin useita kanteluita Julkisen Sanan neuvostoon (JSN).

JSN ei ottanut kanteluita käsittelyyn, koska asiassa aloitettiin rikostutkinta.

JSN:n puheenjohtajan Eero Hyvönen arvioi tuolloin, että Seiskan uutisointi Räisäsestä on poikkeuksellista Suomessa.

Hyvönen totesi, että Räisänen on Ylen uutispäätoimittajana vallankäyttäjä, mutta hänen mukaansa olisi syytä pohtia, onko yksityiselämän asioiden kertomiselle riittäviä yhteiskunnallisia perusteita.

JSN valvoo, että suomalainen media toimii eettisesti eli Journalistin ohjeiden mukaisesti.