Useita ihmisiä on kuollut kerrostalon palossa Belgiassa

Rakennuksessa asuu yli 200 ihmistä.

Palomiehet sammuttavat kerrostalon tulipaloa nostokoreista.
Ensitietojen mukaan antwerpeniläisen kerrostalon tulipalo syttyi 10-kerroksisen rakennuksen kahdeksannessa kerroksessa. Kuva: Jonas Roosens / AOP

Ainakin viisi ihmistä on kuollut ja useita loukkaantunut kerrostalon palossa Antwerpenissä Belgiassa keskiviikkoaamuna, poliisi kertoo paikalliselle medialle.

Kymmenkerroksinen kerrostalo sijaitsee Linkeroeveren alueella.

Palolaitos sai ensimmäisen soiton kahdeksannessa kerroksessa raivoavasta tulipalosta kello 9.53 paikallista aikaa.

Uutistoimisto Reutersin toimittaja näki palopaikalla, kuinka pelastajat laskivat asukkaita köysillä alas palavasta rakennuksesta.

Palokunta tarkastaa vielä rakennuksen viimeisiä kerroksia nähdäkseen, onko siellä lisää uhreja. Se tekee siellä myös tarvittavia sammutustöitä.

Tapahtumapaikalla on runsaasti poliiseja, palomiehiä ja ensihoitajia.

Yleisradioyhtiö VRT haastatteli kerrostalossa asuvaa ja palosta pelastettua Geert Dewulfia. Hän asuu kumppaninsa kanssa 10. kerroksessa.

– Ensin sähköt katkesivat, ja kolme minuuttia myöhemmin kuulimme palohälytyksen. Silloin käytävillä oli jo savua, Dewulf kertoo.

Hänen mukaansa pariskunta ei onnistunut pääsemään alas omin voimin. Siksi he linnoittautuivat asuntonsa parvekkeelle.

– Noin kymmenen minuuttia myöhemmin palokunta tuli pelastamaan meidät.

Dewulfin mukaan rakennuksessa asuu paljon vanhempia ihmisiä. Rakennuksessa asuu kaikkiaan yli 200 ihmistä.

Paikalla oli useita eri alueiden palokuntia sekä ambulansseja ja muita hätäpalveluryhmiä. Poliisi kehotti lähistön asukkaita pitämään ovet ja ikkunat suljettuina välttääkseen savun aiheuttamia haittoja.

Reuters, AP

Korjaus 1.7.2026 klo 19.34: Kuolleiden määrä korjattu kuudesta viiteen. Poliisi kertoi aiemmin, että kuolleita olisi kuusi, mutta kertoi myöhemmin kuolleita olleenkin viisi.