Valio laski jälleen maidon tuottajahintoja – tuottajat tyrmistyivät: voi tarkoittaa tulojen laskua vuosipalkan verran

Maatalouden kustannukset nousevat, mutta tulot laskevat. Maidontuottajien mukaan monella loppuvat rahat ja miljoonia investoineet tuottajat ovat vaikeuksissa.

Kolme lehmää katsoo suoraan kameraan.
Lehmänmaitoa tuotetaan tällä hetkellä maailmalla enemmän kuin sille on kysyntää. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Maidontuottajat ovat ottaneet tyrmistyneenä vastaan Valion ilmoituksen laskea tuottajahintoja.

Valion maksama hinta maidontuottajille laski 3 senttiä litralta heinäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Viimeksi hintoja laskettiin keväällä 3,5 senttiä litralta.

Valio perustelee alennusta globaaleilla markkinoilla.

– Maidon tuotanto on kasvanut kohtalaisen paljon, varastotaso noussut ja kysyntä ei ole vastannut tarjontaa. Ylituotantoa on hetkellisesti. Maailmanmarkkinahinnat lähtivät laskuun jo vime syksynä ja esimerkiksi voin hinta on puolittunut, selittää Valion alkutuotantojohtaja Ulf Jahnsson.

Valion maidosta peräti 40 prosenttia menee vientiin erilaisina jalosteina. Siksi globaalit markkinat määrittelevät suomalaisille tuottajille maksettavaa hintatasoa.

Sentti voi tarkoittaa kymmentä tuhatta euroa

Tuottajissa hintojen lasku herättää voimakkaita tunteita ja isoa huolta.

Maidon tuottajahinta putoaa keskimäärin 50 sentin litrahinnan alle tilasta riippuen. Hinta ei ole historian alhaisin, mutta nykyiseen kustannustasoon yhdistettynä tilanne on tukala.

– Kustannukset ovat nousseet, polttoaineet, lannoitteet, koneet ja laitteet. Joka asiaan on tullut lisää menoja. Maidontuotannossa ei ole oikein enää kannattavuutta, toteaa alavutelainen maitotilallinen, MTK Etelä-Pohjanmaan maitovaliokunnan puheenjohtaja Kirsi Vuoriluoma.

Vuoriluoma huolehtii etenkin nuorista tuottajista, jotka ovat juuri investoineet.

– Heillä voi olla miljoonien eurojen lainat, sanoo Vuoriluoma.

Maitoyrittäjät ry:n hallituksen jäsen, kurikkalainen luomumaidontuottaja Tuomo Mäkinen sanoo, että kun markkinajohtaja laskee hintaa, muut tulevat pian perässä.

Mäkinen havainnollistaa, miten paljon kolme senttiä voi tarkoittaa tilan tuloissa.

– Jos tila tuottaa miljoona litraa maitoa, niin sentti tarkoittaa 10 000 euroa. Vuosipalkan verran lähtee yhtäkkiä pois tulopuolelta, laskee Mäkinen.

– Monelta loppuvat rahat.

Mäkinen myös huomauttaa, että tuottajahintojen lasku tuskin tulee näkymään kuluttajahintojen laskuna kaupan hyllyllä.

Valiollakin on huoli tuottajista

Valiolle tilanne on ristiriitainen, sillä yritys on tuottajiensa omistama. 13 osuuskuntaa ja niiden 3 000 suomalaista maidontuottajaa omistavat Valion. Omistajatilat toimittavat tuottamansa maidon Valiolle.

– Se on päivän selvää, että alkutuotannon koko ketjun pärjäämisestä on ilman muuta huoli. Kyyti on ollut kylmää, sillä 7-8 prosenttia maidontuottajista lopettaa vuosittain, sanoo Ulf Jahnsson.

Hän kertoo, että tuottajiensa tukemiseksi Valio käynnisti viime vuonna tulevaisuuden valiot -ohjelman, jossa on mukana sata nuorta tuottajaa. Tavoitteena on saada nuoria tuottajia jatkamaan maidontuotantoa.

– Tuottajille me tätä hommaa teemme. Liiketoiminta on tuottajien omistamaa.

Valiolla on meneillään myös tehostamisohjelma, jolla haetaan 88 miljoonan euron säästöjä vuoteen 2028 mennessä.

Viimeksi Valio kertoi lakkauttavansa Oulun tehtaan.