Öljynporauslauttojen työntekijät uhkaavat lakolla Norjassa – valtio välittää ammattiliittojen ja työnantajien keskustelua

Palkkakeskustelut koskevat noin 7 500 työntekijää.

Öljynporauslautta ja säiliöalus on kuvattu Bergenin lähistöllä.
Öljynporauslautta ja säiliöalus on kuvattu Bergenin lähistöllä Pohjanmerellä elokuussa 2023. Kuva: Tim Meyer / AOP

Norjassa öljynporauslauttojen ja muiden kelluvien tuotantolauttojen työntekijät aloittivat keskiviikkona valtion välittämät palkkakeskustelut.

Alan kolme ammattiliittoa ovat ilmoittaneet, että yli 600 työntekijää olisi valmiita lakkoilemaan tämän viikon perjantaina, ja lakkoilijoiden määrä voi kasvaa.

Palkkakeskustelut koskevat noin 7 500 työntekijää.

Toteutuessaan lakko vaikuttaisi ensimmäisenä kolmeen öljy- ja kaasutuotantolauttaan sekä lauttojen huollosta vastaavaan alukseen. On vielä vaikea arvioida, miten lakko vaikuttaisi Norjan öljyn- ja kaasuntuotantoon.

Liitot sopivat öljy-yhtiöiden kanssa palkkasopimuksista 5. kesäkuuta välttäen näin tuotannon keskeytykset. Osa öljypalveluyritysten työntekijöistä menivät kuitenkin lakkoon 15. kesäkuuta.

Tämän jälkeen kiista on kärjistynyt entisestään. Alan työnantajat ovat asettaneet noin 1000 työntekijää koskevan työsulun ja varoittaneet mahdollisista vaikutuksista tuotantoon.

Norjan hallitus voi halutessaan keskeyttää työtaistelun, jos sen tulkitaan uhkaavan kansallisia etuja.

Lähde: Reuters