Tamperelainen kansanedustaja ja lääkäri Sari Tanus (kd.) kertoo eronneensa Lääkäriliitosta.
Tanus ehti kuulua liittoon yli 35 vuotta. Pääasialliseksi eron syyksi hän kertoo Lääkäriliiton yhteistyön Setan Helsinki Pride -tapahtuman kanssa.
Tanus näkee ongelmallisena, että liitto osallistuu järjestönä tapahtumaan, joka on hänen näkemyksensä mukaan vahvasti politisoitunut.
Hänen mielestään liitto ei enää edusta kaikkia jäseniään tasapuolisesti.
– Kun on kyse järjestöstä, joka nykyään jakaa hyvin vahvasti sekä kansalaisia että järjestön jäseniä, eikä kuulu järjestön ydintoimintaan, sellaisesta pitäisi pidättäytyä, Tanus toteaa Ylelle.
Tanus kokee Pride-liikkeen muuttuneen. Hänen mielestään liikkeellä on nykyisin vahvoja poliittisia tavoitteita, kun aiemmin tapahtuma keskittyi yhdenvertaisuuden edistämiseen.
Hän ei silti kiistä, etteikö moni lähtisi edelleen marssille pelkkä yhdenvertaisuuden puolustaminen mielessään.
Lääkärinä hän kertoo olevansa huolissaan nuorten transhoitojen lisääntymisestä sekä siitä, että niihin kriittisesti suhtautuvat terveydenhuollon ammattilaiset kertovat kokeneensa maalittamista.