Jouluaamun kauppapalon esitutkinta valmistui Porissa – poliisin mukaan kaupan sytytti ulkopaikkakuntalainen mies

Porin Uudellakoivistolla paloi viime joulupäivänä K-kauppa. Tapausta on tutkitttu törkeänä tuhotyönä. Asia siirtyy nyt syyteharkintaan.

Kokonaan palaneen K-Marketin rakennuksen rauniot. K-Marketin teippaus näkyy mustien lautojen alta.
Kokonaan palaneen K-Marketin rakennuksen rauniot kuvattuna joulupäivänä 2025. Kuva: Päivi Meritähti / Yle

Noin 20-vuotias ulkopaikkakuntalainen mies on Porin Uudellakoivistolla joulupäivän aamuna palaneen ruokakaupan tulipalon sytyttäjä, Lounais-Suomen poliisi epäilee.

Poliisi otti miehen kiinni esitutkinnan alussa, mutta hänet on vapautettu. Hänen epäillään sytyttäneen palon K-kaupan takapuolella olleessa lukitsemattomassa lautakatoksessa. Siitä palo levisi kauppaan aiheuttaen kaupan tuhoutumisen.

– Kauppa on aivan maan tasalla. Siitä ei jäänyt juuri mitään jäljelle, kertoi kauppias Saara Tainio Ylen haastattelussa tapaninpäivänä.

Epäilty mies oli poliisin mukaan tekoaikaan päihtynyt. Hän ei ole myöntänyt tekoa kuulusteluissa.

Vaaransi suuren ihmisjoukon terveyden

Poliisi on tutkinut tapausta törkeänä tuhotyönä, koska tulipalo aiheutti vakavan hengen ja terveyden vaaran suurelle ihmisjoukolle. Palo levitti lähialueelle voimakasta savua.

Lopulta kukaan ei joutunut hakeutumaan palon takia sairaalahoitoon, mutta palosta syntyi satojentuhansien eurojen vahingot.

Poliisin mukaan mies rikkoi tulipalon sytyttämisen jälkeen lähelle pysäköidyn henkilöauton ikkunan. Siksi tapahtumia on tutkittu myös vahingontekona.

Seuraavaksi asia siirtyy syyteharkintaan. Törkeästä tuhotyöstä voidaan tuomita 2–10 vuotta vankeutta.