Jalkapallon MM-kisat nähdään Ylellä ja MTV:llä 11.6.–19.7. Kisaoppaan, uutiset ja Futistietäjän löydät Ylen kisasivustolta.
Kongon demokraattinen tasavalta ei päästänyt Englantia helpolla, kun maat kohtasivat jalkapallon MM-kisojen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
Keski-Afrikan maa piti ottelussa pitkään johtoa, kunnes kapteeni Harry Kane nousi esiin vieden Englannin 16 parhaan joukkoon ja itsensä takaisin mukaan turnauksen maalikuninkuuskamppailuun.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1966, kun Englanti on noussut MM-kisoissa voittoon sen jälkeen, kun vastustaja on tehnyt ensimmäisen maalin.
60 vuotta sitten Englanti pystyi tähän kotikisoissaan Länsi-Saksaa vastaan finaalissa. 4–2 päättyneen ottelun jälkeen Englanti pääsi juhlimaan historiansa toistaiseksi ainutta maailmanmestaruutta.
Pitkä takaa-ajo
Kongon DT järkytti Englantia heti ensimmäisessä hyökkäyksessään ottelun 7. minuutilla. Castellon keskikenttäpelaaja Brian Cipenga sai hämmentävän vapaasti syötön vasempaan laitaan. Hän yllätti Jordan Pickfordin laukomalla pallon Englannin maaliin sisäkulmasta.
Englannin tasoitusta saatiin odotella pitkään.
Erityisesti Kongon maalivahti Lionel Mpasi teki useita erinomaisia torjuntoja Jude Bellinghamilta ja Kanelta. Myös puolustaja Aaron Wan-Bissaka onnistui olemaan Marcus Rashfordin maaliin menevän yrityksen tiellä.
Ensimmäisen puoliajan lopulla vaikutti hetken siltä, että tasoitus saattaisi tulla rangaistuspotkusta. Jordanialaistuomari Adham Makhadmeh ei kuitenkaan niellyt Kanen rangaistusalueella tekemää joutsenhyppyä, kun maalivahti Mpasin käsi osui englantilaisen jalkaan.
Englanti jatkoi vyörytystään toisella jaksolla. 75. minuutilla vaihdosta tullut Anthony Gordon keskitti rangaistusalueen vasemmalta laidalta, ja Kane onnistui saamaan hyvän puskun puolustajien välistä vihdoin tulleeseen 1–1-tasoitusmaaliin.
11 minuuttia myöhemmin Kane osui toistamiseen komealla yksilösuorituksella. Rangaistusalueen edessä pallon saatuaan hän kuljetti itsensä oikealle löytäen pienen raon vetopaikkaan.
Kahdella osumallaan Kane nousi turnauksen maalipörssissä jaetulle kolmannelle sijalle Norjan Erling Haalandin kanssa. Kaksikolla on nyt viisi maalia, kun edellä olevilla Argentiinan Lionel Messillä ja Ranskan Kylian Mbappélla on kuusi osumaa. Messillä on yksi ottelu vähemmän pelattuna.
Kaikkien aikojen MM-kisojen maalipörssissä Kane nousi Brasilian Pelén ohi jaetulle kuudennelle sijalle Ranskan Just Fontainen kanssa 13 maalilla. Messi on kärjessä 19 osumalla.
”Sanoin pojille, että nauttikaa”
Englannin päävalmentaja Thomas Tuchel totesi, että Kongon DT:n salamastartti oli pahin mahdollinen isku.
– Ensimmäinen laukaus, ensimmäinen maali. Sitten siitä tuli vielä vaikeampaa, mutta pääsimme pelin päälle ensimmäisen juomatauon jälkeen.
Kapteeninsa otteista Tuchel sanoi, että tätä häneltä myös odotetaan.
– Sitä hän myös odottaa itseltään. Vaikeita ja tiukkoja otteluita. Harry on täällä ratkaisemassa niitä.
Kane itse korosti, että voiton takana oli kärsivällisyys. Hän antoi paljon kehuja Kongon DT:n maalivahdille Lionel Mpasille.
– Hullu peli. He olivat kova joukkue. Se oli yhtä maton hakkaamista.
Myös Kane näki, että Englanti onnistui nostamaan tasoaan ensimmäisen juomatauon jälkeen. Tuloksia kuitenkin tuli vasta toisen puoliajan loppupuolella.
– Olemme puhuneet sankarihetkistä ja että niitä voi osua kenelle vain. Tänään se olin minä. Sanoin pojille, että nauttikaa. Jatkamme neljän päivän päästä. Olemme vaikea vastustaja pitää kurissa yli 90 minuutin ajan. Toivottavasti voimme jatkaa samaan malliin.
”Meidän sankarimme”
Englannin mediassa otettiin ottelun tulos kaksijakoisesti vastaan, kun erityisesti ensimmäinen puoliaika sai rajua kritiikkiä. Muun muassa Alan Shearer kommentoi joukkueen pelin olevan sekavaa, huolimatonta ja liikaa virheitä sisältävää.
Katastrofiotsikot saatiin kuitenkin pitää vielä toistaiseksi kurissa. Ottelun jälkeen asiantuntijoiden superlatiivit Kanen johtajuudelle meinasivat loppua kesken.
– Hän on Englannin supertähti ja meidän sankarimme, Wayne Rooney sanoi.
Micah Richards totesi, että Tuchel on rakentanut joukkueensa Kanen ympärille syystä.
– Kyse on hetkistä. Kane on se, joka on noussut esiin, kun häntä on tarvittu eniten. Mikä sankari, Richards hehkutti.
Neljännesvälierissä Englanti kohtaa Meksikon Azteca-stadionilla sunnuntaina.
Lähteet: AFP, BBC