Poliisi selvitti keskiviikkona illalla puoli seitsemän aikaan väkivaltatilannetta Tervakoskella Puuhamaassa. Paikalta kirjattiin kaksi erillistä pahoinpitelyä, jotka liittyivät samaan tapaukseen.
Tilannetta huvipuistossa kävi setvimässä kaksi poliisipartiota.
Porukka nuorehkoja ihmisiä selvitteli huvipuistossa välejään, kerrottiin Hämeen Poliisin tilannekeskuksesta Ylelle illalla.
Poliisin mukaan pahoinpitelyt tehtiin nyrkeillä. Poliisit eivät havainneet tapahtumapaikalla puukkoja tai muita välineitä.
Ulkopuoliset eivät joutuneet kahakassa vaaraan.
Asiasta kertoi ensin Ilta-Sanomat.
Puuhamaassa on huvipuistolaitteita ja vesipuisto. Paikalla käy kesäisin runsaasti lapsiperheitä. Huvipuisto sijaitsee Janakkalassa.