Mediat: Kapinalla uhannut ja Putinin tapaamista vaatinut venäläissotilas sai tuomion

Aleksandr Lunin tuomittiin oikeudessa pari päivää sen jälkeen, kun hän oli kritisoinut venäläissotilaiden kohtelua julkaisemallaan videolla.

Venäjän Voronežin alueen tuomioistuin on tuominnut venäläissotilas Aleksandr Luninin ”ääriajatteluun liittyvän symboliikan” esittämisestä.

Lunin tuomittiin sen jälkeen, kun hän oli julkaissut videon, jossa hän valitti venäläissotilaiden kohtelusta, uhkasi Venäjän presidentti Vladimir Putinia Venäjän armeijan kapinalla ja vaati tapaamista Putinin kanssa.

Asiasta kertovat itsenäiset venäläismediat Novaya Gazeta Europe ja Verstka.

Lunin julkaisi videon 25. kesäkuuta. Tapauksen käsittely oikeudessa tapahtui tuomioistuimen sivujen mukaan kaksi päivää myöhemmin, 27. kesäkuuta.

Tuomioistuin ei ole kertonut tarkemmin syytteiden perusteista tai itse tuomiosta.

Hänen vaimonsa julkaisi 27. kesäkuuta Tiktokiin videon, jossa hän kertoi poliisin tehneen kotietsinnän pariskunnan kotiin ja vieneen läppäreitä, muistitikkuja ja kovalevyjä.

Hän poisti videon myöhemmin ja kirjoitti venäläisessä VKontakte-viestipalvelussa hänen miehensä olevan ”elossa ja hyvinvoiva” ja pyysi, etteivät ihmiset kommentoisi tapausta.