Englannin jalkapallon Valioliigasta putoamisen parilla pisteellä välttänyt Tottenham vahvistaa keskikenttäänsä Sandro Tonalilla.
Siirrosta uutisoivat esimerkiksi brittimediat BBC, Sky Sports, The Guardian sekä jalkapallosiirtoihin erikoistunut toimittaja Fabrizio Romano.
26-vuotias italialainen siirtyy Lontooseen Newcastle Unitedista noin 108 miljoonalla eurolla. Spursin historian suurin siirtosumma voi nousta yli 116 miljoonaan erilaisten bonusten kanssa.
Tonali on aiemmin edustanut aikuisten tasolla myös Bresciaa ja AC Milania, jonka kanssa hän voitti Italian mestaruuden keväällä 2022.
Hän oli kymmenen kuukautta kilpailukiellossa vedonlyöntisääntöjen rikkomisesta kaudella 2023–2024.
Tottenham haali pelaajan ennätyssummalla toista kertaa tällä viikolla. Tiistaina seura hankki keskikentälleen Mateus Fernandesin West Hamista noin 99 miljoonalla eurolla.
Tottenham hankki kaksi viikkoa sitten Hollannin MM-toppari Jan Paul van Hecken Brightonista 60 miljoonalla eurolla.
Spurs on vahvistanut alakertaansa kesällä aktiivisesti, sillä seuraan ovat siirtyneet ilmaiseksi puolustajat Andy Robertson ja Marcos Senesi sekä maalivahti Martin Dúbravka.