Itä-Suomi valmistautuu järjestämään rallin EM-osakilpailun – seuraava SM-ralli toimii testikisana

Savonlinnaan, Varkauteen, Joensuuhun ja ympäryskuntiin suunnitellaan EM-rallin osakilpailua vuosille 2028–2030.

Adrien Fourmaux'n ralliauto pöllyttää lunta tiellä.
Itä-Suomen EM-ralli ajettaisiin talviolosuhteissa. Kuvituskuva. Kuva: Hannu Rainamo

Suunnitelmat Itä-Suomessa järjestettävästä rallin Euroopan mestaruussarjan osakilpailusta ovat edenneet.

Itä-Suomessa ajettaisiin EM-rallia vuosina 2028–2030. Kilpailukeskus olisi ainakin ensimmäisenä vuonna Savonlinnassa.

Rallireitit ja etappien välit kulkisivat Varkaudessa, Joensuussa sekä ympäryskunnissa Rantasalmella, Enonkoskella, Heinävedellä ja Liperissä.

EM-osakilpailuprojektia vetävä Arto Tolvanen kertoo, että kunnat ovat lähteneet innolla mukaan antamaan panoksensa. Tolvanen kertoo, että helmikuun lopussa ajettava EM-ralli toisi Itä-Suomeen kaivattua matkailupiristettä.

– Kesä on monella kunnalla hyvällä mallilla, mutta talvella täällä on hotelleissa tilaa.

EM-kisatapahtuman on arvioitu tuovan noin 3,4 miljoonaa euroa suoraa matkailutuloa.

Talvikisalle on tilaa

Tolvasen mukaan kansainvälisellä autoliitolla oli tilausta saada asfaltti- ja sorakisoihin keskittyvään EM-sarjaan talvikilpailu. Viimeksi sarjassa ajettiin talviolosuhteissa vuonna 2015 Itävallassa.

Pitkälle edennyt ralliprojekti näyttää tässä vaiheessa lupaavalta, mutta edessä on ainakin yksi tärkeä vaihe. Tolvanen sanoo, että ensi talven Savonlinnan rallin SM-osakilpailu on eräänlainen esikisa, joka testaa, voiko alueella järjestää myös suuremman rallitapahtuman.

Seuraava Savonlinnan ralli suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tarkasti EM-osakilpailun vaatimusten mukaisesti.

SM-rallia ajettiin Savonlinnassa viime vuoden maaliskuussa. Tapahtuman onnistuminen herätti toiveen myös EM-osakilpailun järjestämistä.

Suomessa on ajettu viimeksi rallin EM-sarjaa vuonna 1959 Jyväskylässä.