Maksuton ehkäisy on vähentänyt raskaudenkeskeytyksiä ja seksitautien määrää erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa Pohjanmaalla.
Hyvinvointialue on tarjonnut maksuton ehkäisyä alle 25-vuotiaille vuodesta 2023.
THL:n viime vuoden tilastojen mukaan raskaudenkeskeytykset ovat kasvaneet Suomessa neljä prosenttia, mutta Pohjanmaalla suunta on toinen.
– Koko maassa 15–19-vuotiaista raskauden keskeytti 5,9 nuorta tuhatta naista kohden, kun meillä vastaava luku oli 3,6. Myös 13–17-vuotiaissa luku on vähentynyt aiemmista vuosista, kertoo äitiys- ja ehkäisyneuvolan apulaisosastonhoitaja Susanne Strömfors hyvintointialueen tiedotteessa.
Maksuttomaan ehkäisyvalikoimaan kuuluvat kaikki ehkäisymenetelmät, myös sukupuolitaudeilta suojaavat kondomit.
Strömforsin mukaan esimerkiksi klamydiatartuntojen määrä on vähentynyt hyvinvointialueella noin puolella kahdessa vuodessa. Viime vuonna Pohjanmaalla todettiin 216 klamydiatartuntaa.