Tuottajahinnan pudotus vei yhdessä yössä 22 000 euroa maitotilan vuosituotoista Joensuussa

Valio laski heinäkuun alusta toistamiseen maidon tuotta­ja­­hintoja. Edellinen pudotus tehtiin huhtikuussa. Samaan aikaan globaali myllerrys nostaa tilojen kuluja.

Isäntä Jari Leskinen kertoo, ettei tuottajahintojen pudotus tullut yllätyksenä. Video: Siru Päivinen / Yle. Heikki Haapalainen / Yle

Vuoden vaihteessa Pohjois-Karjalassa toimi 208 maitotilaa. MTK:n Asko Miettisen mukaan koko maassa maitotiloja oli kesäkuussa tänä vuonna 3511.

Nykyisten muutosten keskellä seitsemisen prosenttia maidontuottajista lopettaa Suomessa vuosittain.

Heinäkuun alusta Valiolta voimaan tullut kolmen sentin litrahinnan pudotus ei tullut maidontuottajille puskista.

Viime kesänä Keski-Euroopassa saatiin hyvä tuorerehusato, joka kohotti suurten tilojen maidontuotantoa tuntuvasti. Markkinat alkoivat täyttyä.

– Valio vie maitoa Suomesta voina ja maitojauheena. Vienti on hyvin suhdanneherkkää, kertoo Miettinen.

Myös sillä on iso vaikutus, että päivittäistavarakauppa tuo noin puolet Suomessa kulutetusta juustosta ulkomailta.

Kilon juustoon tarvitaan kymmenen litraa maitoa. Nyt huomattava osa niistä litroista tuotetaan ulkomailla.

Ala on ainaista aaltoliikettä

Joensuulainen Jari Leskinen on pyörittänyt Ratalan maitotilaa lähes 40 vuotta. Alkujaan parin hehtaarin tila on kasvanut reilun sadan hehtaarin tilaksi. Maata tarvittaisiin vielä lisää, sillä tilaa kehitetään jatkajia ajatellen.

– Meidän pojat ottavat tilan lähivuosina vastuulleen. Heillä tuntuu olevan vahvasti kasvusuuntaisia tavoitteita, Leskinen selittää lisämaan hankinnan tarvetta.

Lypsäviä on pihatossa nykyisin noin 60 ja lisäksi on nuorta karjaa.

Kaksi vasikkaa seisoo omassa vasikka-aitauksessaan pihattonavetassa Joensuun Iiksenniityllä Ratalan tilalla.
Kaksiviikkoiset vasikat opettelevat elämää Ratalan maitotilalla. Kuva: Siru Päivinen / Yle

Tilojen investoinnit ovat usein mittavia ja edellyttävät suunnitelmallista ja pitkäjänteistä toimintaa.

Toisaalta arkea joudutaan ohjailemaan yhä lyhemmällä syklillä jatkuvien ulkopuolelta tulevien muutosten takia.

– Ainahan tämä tuottajan arki on sellaista ylös alas aallokkoa. Globaali paine tosin tulee nykyisin yhä kauempaa ja muutokset ovat nopeampia, Leskinen toteaa.

Samaan aikaan kun Valio laskee tuottajahintoja, monet tuotantopanokset kallistuvat.

Polttoaineen hinnannousu osuu tuottajiin vaihtelevasti. Leskisten pellot ovat tilan tuntumassa, joten siirrtymäajoa ei juuri tule.

Lannoitteiden hinnat kohoavat yhä ja jopa täydennysrehu propyleeniglykolin saanti on Hormuzinsalmen tilanteen takia hankaloitunut.

– Kuulin, että propyleeniglykolin hinta olisi jopa kolminkertaistumassa. Muutokset ovat kyllä hurjia, mutta lehmä sentään on työkaverina säilynyt ennallaan, Leskinen toteaa.

Lehmiä pihatossa syömässä heinää maidontuotantotilalla Joensuussa.
Ratalan tilalla Joensuun Iiksenniityllä on tällä hetkellä 60 lypsylehmää ja saman verran nuorta karjaa. Kuva: Siru Päivinen / Yle