Turkulainen rippileiri päättyi nuorten väliseen pahoinpitelyyn, kertoo Turun tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Aulikki Mäkinen.
Turussa järjestetyllä rippileirillä yksi nuorista oli käyttäytynyt ongelmallisesti leirin aikana ja lähetetty kertaalleen kotiin. Nuori oli saanut tulla takaisin, kun oli sitoutunut leirin sääntöihin, mutta tilanne oli silti kärjistynyt.
– Nuorilla on hirveä tarve ja halu olla mukana. Näiden asioiden kanssa sitten taiteillaan. Viitteitä pahoinpitelyyn ei aikaisemmin ollut, vaan tapauksessa oli muuta oireilua, Mäkinen kertoo.
Hänen mukaansa seurakunta tekee asiasta rikosilmoituksen ja lastensuojeluilmoituksen.
Tapaus sattui keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Leiri päättyi tänään.
Leirin johtava pappi on ollut tapahtumista yhteydessä tuomiorovastiin. Mäkisen mukaan seurakunnalla on ohjeet ja toimintasuunnitelmat tällaisia tapauksia varten, ja niiden mukaan seurakunta toimii.
– Totta kai kaikki ovat tosi lujilla tällaisessa tilanteessa.
Leirillä turvallisuusmääräysten mukainen miehitys
Tuomiorovastin arvion mukaan rippikoululeirit ovat muuttuneet aikaisempaa haastavammaksi.
Mäkisen mukaan leirien turvallisuusmääräykset ovat tiukkoja ja leirin edellytyksiä arvioidaan jo aikaisemmin rippikoulun aikana. Rippikoulut kestävät usein noin puoli vuotta.
– Jo vuoden alussa tutustutaan ryhmään. Jos on tiedossa, että on odotettavissa haasteita, lisäämme leirin henkilökuntaa. Tässä tapauksessa ei ollut viitteitä ongelmista, eikä henkilökuntaa ollut lisätty.
– Siellä on ollut turvallisuusmääräysten mukainen miehitys. Meillä on alkavaa kymmentä nuorta kohti aina yksi aikuinen.
Lounais-Suomen poliisista kerrotaan Ylelle, että ainakaan toistaiseksi torstaina iltapäivällä poliisi ei ole saanut ilmoitusta pahoinpitelystä.