Paljonko käytät kesälomallasi rahaa? Kerro meille, teemme juttua

Lähitapiolan teettämän kyselyn mukaan suomalaiset käyttävät keskimäärin 958 euroa kesälomaansa. Nordean tutkimuksen mukaan summa on suurempi, 1 279 euroa.

Mies ja nainen istumassa uimarannalla selät kohti kameraa. Taustalla näkyy järvi.
Suomalaiset käyttävät kesälomiinsa tänä vuonna keskimäärin noin tuhat euroa. Kuvituskuva. Kuva: Sanni Isomäki / Yle

Suomalaiset viettävät kesälomiaan, ja se tarkoittaa monelle myös ylimääräistä rahanmenoa.

Esimerkiksi Lähi-Tapiolan kesäkuussa julkaiseman kyselyn mukaan suomalaiset käyttävät kesälomiinsa tänä vuonna keskimäärin 958 euroa. Viime vuonna tehtyyn vastaavaan kyselyyn verrattuna kesälomabudjetit laskivat noin 40 euroa.

Nordean teettämä tutkimus antaa kuitenkin positiivisemman kuvan suomalaisten rahatilanteesta. Sen mukaan kesälomalla suunnitellaan käytettävän tänä vuonna keskimäärin 1 279 euroa, mikä on noin 100 euroa enemmän kuin viime kesänä.

Millaisen summan sinä olet varannut kesälomallesi? Kerro meille, teemme aiheesta juttua.

Ladataan lomaketta...