Veikkausliigan mestarisuosikkeihin lukeutuvan FC Interin keskuspuolustaja Ilari Kangasniemi, 19, herättää suurta kiinnostusta kesän siirtoikkunassa.
Yle Urheilun tietojen mukaan FC Inter on vastaanottanut Kangasniemestä jo lukuisia ostotarjouksia, joista toistaiseksi suurin on ollut arvoltaan yli 1,5 miljoonaa euroa.
Keskieurooppalaiselta huippuseuralta saapunut tarjous ei kuitenkaan mennyt läpi, vaikka summa olisi lähennellyt Veikkausliigan modernia siirtoennätystä. Saksalainen FC Schalke maksoi HJK:lle Teemu Pukista noin 1,8 miljoonaa euroa elokuussa 2011.
FC Inter uskoo, että kiinnostus ja pelaajan arvo tulevat vain kasvamaan kesän edetessä.
Yle Urheilun tietojen mukaan Mestarien liigan norjalainen sensaatioseura Bodø/Glimt on ollut seuraamassa Kangasniemeä paikan päällä useampaan otteeseen. Pohjoismaiden lisäksi kiinnostusta on Euroopan top5-sarjoista asti.
– Tavoitteena on löytää ratkaisu, joka tukee pelaajan ja seuran tavoitteita myös pitkällä tähtäimellä, kertoi seuran urheilutoimenjohtaja Kalle Parviainen Turun Sanomille kysyttäessä Kangasniemen tulevaisuudesta.
Kangasniemi on Seinäjoen Jalkapallokerhon kasvatti, joka siirtyi alkuvuodesta 2024 italialaisen Internazionalen organisaatioon. 199 senttimetriä pitkä topparilupaus pelasi milanolaisseuran U17–U20-ikäluokissa, ennen kuin hän siirtyi Turkuun elokuussa 2025.
Nyt Kangasniemi pelaa läpimurtokauttaan Veikkausliigassa ja on murtautunut lisäksi Suomen alle 21-vuotiaiden miehistöön. Hän on saanut liigassa vastuuta 11 ottelun edestä ja tehnyt lisäksi yhden maalin. Suomen cupissa hän on osunut myös kertaalleen FC Interin yltäessä loppuotteluun saakka. Liigacupissa Kangasniemi maalasi kahdesti.
Korjaus 2.7. kello 21.32. FC Schalke maksoi HJK:lle Teemu Pukista noin 1,8 miljoonaa euroa elokuussa 2011, ei vuonna 2018.