Entinen olympiatason melontaurheilija sai syytteen omaisuuden tuhoamisesta Washington D.C.:n oikeudessa torstaina.
Syytteen mukaan David Hearn, 67, rikkoi tahallaan Lincolnin muistomerkin heijastusaltaan pohjan vuorausmateriaalia 19. kesäkuuta.
Yhdysvaltain syyttäjä Jeanine Pirro sanoi, että Hearn repi äskettäin asennetun tiivisteen altaasta tahallaan, mikä aiheutti 1 000 dollarin vahingot.
Yhdysvaltain lain mukaan tästä nimenomaisesta rikoksesta maksimirangaistus on 10 vuotta vankeutta.
Pirro syytti kolminkertaista olympiakävijä Hearnia myös uhkaavasta käytöksestä työntekijää kohtaan, joka käski häntä lopettamaan.
– Tässä tapauksessa todistusaineistoa on paljon, Pirro sanoi ja lisäsi, että syyttäjät käsittelevät kuutta muutakin tapausta.
Hearnin asianajajat kiistivät syytökset ja syyttivät presidentti Donald Trumpin hallintoa tavallisen käytöksen kriminalisoinnista.
Materiaalitekniikan ammattilainen Hearn kertoi olleensa kiinnostunut asiasta ja koskeneensa vedessä irtonaista pinnoitteen palasta.
Tapaus sattui vain päiviä Trumpin määräämän kunnostushankkeen valmistumisen jälkeen. Lincolnin muistomerkin heijastusaltaaseen asennettiin uusi vuoraus, jota Trump kutsui ”Amerikan lipun siniseksi”.
Työ saatiin valmiiksi ajoissa Yhdysvaltain itsenäisyyden 250-vuotisjuhliin 4. heinäkuuta.
Projekti epäonnistui näkyvästi: allas kärsi pahasta leväongelmasta ja uusi sininen pohjapinnoite alkoi irrota.
Trump on yrittänyt samalla selittää, miksi hänen yli 14 miljoonan dollarin kunnostusprojektinsa näyttää epäonnistuneen.
Lähteet: Reuters, AP