200 000 ihmistä saa tänään veronpalautuksia

Kerrostalon seinässä valkoinen kyltti, jossa verohallinnon logo ja vihreällä teksti Vero Skatt.
Suurin osa suomalaisista saa veronpalautuksensa elo- tai syyskuussa. Kuva: Jani Aarnio / Yle
  • STT

Tänään maksetaan vuoden ensimmäiset veronpalautukset. Niitä saa noin 200 000 ihmistä yhteensä noin 217 miljoonan euron edestä. Asiasta kertoo Verohallinto.

Veronpalautuksia saavat tänään toiminimiyrittäjät, maataloudenharjoittajat ja heidän puolisonsa. Palautukset tulevat tilille päivän mittaan.

Veronpalautuksia maksetaan suomalaisille heinäkuun alusta vuoden loppuun. Suurin osa saa palautuksensa elo- tai syyskuussa. Valtaosa suomalaisista saa verotuspäätökset ja tiedon mahdollisista veronpalautuksista vain sähköisesti Omavero-palveluun.