Ylen Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertue keräsi torstai-iltana Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistoon jopa 10 000 kävijää.
Tapahtuman tuottaja Jyrki Laaksonen kertoo, että määrä on varovainen arvio ja se tarkentuu, kun järjestäjät laskevat yleisömäärän droonilla otetuista kuvista.
Järjestäjien mukaan tapahtuman aikana Kantolan nurmikenttä oli täynnä ja tunnelma oli iloinen.
Kävijämäärä on Laaksosen mukaan Pikku Kakkosen kesäkiertueen kaikkien aikojen ennätys. Tänä kesänä kiertue pysähtyi ennen Hämeenlinnaa Salossa, Kotkassa ja Ruokolahdella.
Laaksonen kertoo, että Salossa kävijöitä oli 8 500–9 000. Kotkassa ja Ruokolahdella kävijöitä oli molemmissa noin 5 000.
Kesäkiertue päättyy Kauhavalla lauantaina 4. heinäkuuta.
Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertue tarjoaa ilmaista kulttuuriohjelmaa lapsiperheille. Neljän kierretyn kesän aikana tapahtumissa on vieraillut 125 000 ihmistä.
Hämeenlinna ruuhkautui pahasti
Tapahtuman suosio näkyi myös liikenteessä. Hämeenlinnan keskusta, Kantola ja kaupungin sisääntuloväylät olivat torstaina iltapäivä neljän jälkeen tukossa.
Kesäkiertueen konsertin alkua lykättiin noin puolella tunnilla, jotta mahdollisimman moni ehti saapua paikalle.
Tapahtuman tuottaja Jyrki Laaksonen arvioi torstaina, että syy ruuhkaan oli siinä, että yleisöä saapui paikalle paljon Helsingistä ja Tampereelta.
– Se on varma juttu, monet tulevat paikalle autolla. Kiertueen järjestäminen Etelä-Suomessa liikuttaa suuria massoja, kertoi Laaksonen.
Laaksosen mukaan tämä oli ensimmäinen kerta tänä kesänä, kun kesäkiertue ruuhkautti tapahtumapaikkakunnan.
Tapahtuma Kantolassa alkoi torstaina iltapäivällä kello neljä ja kesti noin kello 19:ään.