Hakkeroinnin suurvalta Pohjois-Korea varasti kryptovaluuttaa sadoilla miljoonilla

Saksalaisen tutkijan mielestä kyberhyökkäyksiä tehtaileva Pohjois-Korea on muuttunut suoraksi turvallisuusuhaksi Euroopalle.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un kävelemässä. Taustalla iso ohjus.
Pohjois-Korean johtajia ballistisen ohjuksen testauspaikalla maaliskuussa 2022. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Pohjois-Korea rahoittaa verkkorikollisuudellaan joukkotuhoaseiden kehitystä. Kuva: AOP

Kaksi kolmasosaa maailmassa varastetusta kryptovaluutasta on päätynyt pohjoiskorealaisille hakkeriryhmille, kertoo tuore yhdysvaltalainen raportti.

Pohjois-Koreaan liittyvät hakkeriryhmät varastivat vuoden 2026 ensimmäisen puolikkaan aikana 643 miljoonan dollarin eli noin 560 miljoonan euron arvosta kryptovaluuttaa. Näin raportoi kalifornialainen TRM Labs -yritys, joka on erikoistunut lohkoketjuanalyysiin ja kyberturvallisuuteen.

Kaikkiaan kryptovaluuttojen hakkeroinnista aiheutui vuoden ensimmäisen puoliskon aikana maailmanlaajuisesti lähes miljardin dollarin menetykset.

Pohjois-Korea on jo vuosia ollut kryptorikollisuuden ykkösvaltio, joka on onnistunut saamaan poikkeuksellisen suuria rikossaaliita.

Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna Pohjois-Korean kryptovaluuttasaalis on pienentynyt, mutta silloin lukuja paisutti yksi poikkeuksellisen suuri varkaus, jossa pohjoiskorealaiset veivät 1,5 miljardia dollaria dubailaiselta Bybit-kryptopörssiltä.

Raportti sisältää vain kryptovaluuttavarkaudet, mutta niiden lisäksi Pohjois-Korea hankkii huomattavia lisätuloja tietojenkalastelun, erilaisten kryptovaluuttoihn liittyvien petosten ja muun IT-alan rikollisuuden avulla.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Yhdysvallat, Japani ja Etelä-Korea ovat parhaillaan tiivistämässä yhteistyötään Pohjois-Korean kryptovarkauksia vastaan.

Tuntematon henkilö istuu ja kirjoittaa tietokoneella.
Pohjois-Korea ansaitsee huomattavasti rahaa valtiojohtoisella kyberrikollisuudella. Kuva: AOP

Tutkija: Pohjois-Koreasta on tullut turvallisuusuhka Euroopalle

Saksalaisen turvallisuuspolitiikan ajatuspajan SWP:n tutkija Eric Ballbach arvioi, että muun muassa kyberhyökkäysten takia Pohjois-Koreasta on tullut suora turvallisuusuhka myös Euroopalle.

– Rehellisesti sanottuna en usko päättäjien ymmärtävän, että Pohjois-Koreasta on tullut muiden kanssa tasavertainen maa kyberosaamisen suhteen, Ballbach arvioi SWP:n podcastissa.

Hänen mukaansa pohjoiskorealaiset hakkerit ovat ottaneet kohteekseen Yhdysvaltain lisäksi entistä enemmän myös eurooppalaiset yritykset. Kryptovaluuttavarkauksen lisäksi Pohjois-Korea kohdistaa Eurooppaan yhä useammin myös verkkovakoilua.

Pohjois-Korea ansaitsee lisäksi valtavia summia sekaantumalla Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan.

Eteläkorealaisen INSS-tutkimuslaitoksen raportin mukaan Pohjois-Korea on toimittanut Venäjälle ammuksia, ohjuksia ja muuta aseistusta noin kymmenen miljardin dollarin arvosta. Lisäksi maa on saanut arviolta yli 600 miljoonaa dollaria vastineeksi joukkojen lähettämisestä sotaan Venäjän tueksi.